Miljonäärin morsian, Cassandra

Cassandra oli juuri täyttänyt 33 ja hän mietti miten seuraavat vuodet tulisivat kulumaan. Hän oli saanut toteutettua suuren unelmansa, hän oli saanut avattua valokuvausliikkeen. Cassandra oli intohimoinen valokuvaaja, hän oli myös opiskellut taidetta ja kuvausta Pariisissa. Sen jälkeen Cassandra oli muuttanut takaisin synnyinseuduilleen Ranskan Rivieralle. Siellä oli aurinkoisempaa ja tietyllä tavoin rennompaa kuin kiireisessä Pariisissa. Sitä paitsi häntä oli aina pidetty pelkkänä maalaistyttönä, Pariisissa asuessaan hän ei ollut koskaan oikein päässyt kunnolla sisään paikallisiin piireihin. Niinpä hän oli ystävystynyt maahanmuuttajien ja muiden Provencesta tulleiden opiskelijoiden kanssa.

Cassandra oli muuttanut takaisin Rivieralle ja avannut oman valokuvausliikkeensä. Vanhemmat tukivat Cassandraa niin neuvojen kuin rahankin avulla ja pian hän sai huomata että liike alkoi menestyä. Ensin hän oli ollut hyvin varovainen ja pelännyt että liike jäisi huomaamatta asiakkailta, koska liike sijaitsi eräässä kulmassa meren lähellä, hieman kuin piilossa asiakkailta. Talvisin tuuli tuli liikkeeseen sisään ja kesäisin liikkeessä oli paahtava helle. Mutta hän ei voinut valittaa, pääasia oli että liike menestyisi ettei koko työ valuisi hukkaan.

Cassandralla oli pitkät kiiltävänmustat hiukset, jotka hän oli perinyt kauniilta tummapiirteiseltä äidiltään. Vaalealta isältään hän oli sen sijaan perinyt tummansiniset silmät. Nämä piirteet tekivät hänestä kauniin kuin lumikin. Hän oli lyhyt ja sirorakenteinen nainen joka piti merellä vietetyistä päivistä, tryffeleistä ja shamppanjasta. Kyntensä hän maalasi smaragdinvihreällä sävyllä, joka loisti kilpaa auringon kanssa kesäisin. Hän oli tottunut tekemään kaiken itse, eikä enää kaivannut Pariisin luksusta seurapiireineen, täällä hän sai olla kuka oli ja jos hän kyllästyisi hän pääsisi aina Provencen maaseudulle vanhempiensa maalaistaloon rentoutumaan.

Jean sen sijaan oli hyvin menestynyt neljääkymppiä lähestyvä liikemies, joka alkoi pelätä ettei löytäisi koskaan elämänsä rakkautta, sitä ainoaa oikeaa josta romanttiset elokuvat ja kirjat puhuivat. Toisinaan Jean ei ollut enää varma oliko oikeaa aitoa ainoaa rakkautta edes olemassa vai oliko kaikki yhtä höttöä ja teeskenneltyä elokuvaa. Jean oli elämänsä aikana kokenut paljon ja nähnyt myös lähipiirissä liikaa teeskenneltyjä, rahaan ja valtaan perustuvia ei rakkaussuhteita. Jean oli kyllästynyt naisiin jotka näkivät hänessäkin vain lompakon, eikä mitään muuta. Ei miestä, ei sydäntä, ei rakkautta vain sen mitä hänen avullaan saisi ostettua. Jean oli kyllästynyt myös niihin naisiin, joita ei kiinnostanut keskustelu hänen kanssaan vain kaupoissa pyöriminen. Dior sitä Vuitton tätä, Jean oli lopensa uupunut ja kyllästänyt. Jean osallistui paljon mieluummin kokouksiin kuin että viettäisi päivät kaupoissa. Niinpä hän veti hartiat korviin ja päätti lopettaa naisten tapailun viikottain, ainakin hetkeksi. Se olisi helpompaa ja edullisempaa hänelle.

Cassandra käveli liikkeeseensä ohjastamaan uutta työharjoittelijaa, joka oli valittu työhön toiselta puolen Ranskaa, Normandiasta. Uusi työntekijä vaikutti vilpittömältä ja nopealta oppimaan uutta, Cassandra tiesi että hyviä työntekijöitä oli vaikea löytää, etenkin rehtejä oli vain vähän saatavilla. Oli myös naisia jotka olivat työssä hetken kunnes löysivät rikkaan aviomiehen ja työntekijöitä jotka vaativat suurempaa palkkaa. Cassandra puisteli päätään, välillä tuntui ettei mikään sujunut. Mutta kun hän katsoi ulos auringon paisteeseen hän ei vain kyennyt olemaan surullinen, ei sitten millään. Tästä alkaisi hänen uusi tiensä uudella alalla, kohti menestystä. Toivottavasti.

Jean oli kokouksessa ja meinasi nukahtaa, aihe oli erityisen ikävystyttävän tylsä. Tietenkään hän ei voinut sitä kenellekkään sanoa, hän tiesi että hänen tulisi edes esittää asianmukaisesti kiinnostunutta, vaikka aihe kiinnosti kuin kiviä. Hän ei sitä paitsi hyötynyt juuri tästä aiheesta mitenkään. Lopulta kokous oli ohitse ja Jean sai koottua paperit kasaan. Kunnes ohitse viihotti siivooja joka kaatoi hänen paperinsa. Jean oli liian väsynyt huutaakseen perään. Hän päätti että hän tarvitsi lomaa ja nopeasti. Tai hän saisi sydänkohtauksen tätä menoa. Kaikki tuntui niin raskaalta, vaikealta ja ennen kaikkea tylsältä.

Cassandra sulki liikkeensä oven ja lähti hyvillä mielin kotia kohti. Cassandra ei ollut aloittanut kenenkään tapailua Rivieralla, vielä. Hän oli tapaillut muutamaa miestä Pariisissa mutta pariisilaisille hän oli aina vain ollut se maalaistyttö toiselta puolen Ranskaa. Hän ei ollut sopeutunut luksuspiireihin, eikä tuntenut itseään kotoisaksi turistien ja nähtävyyksien keskellä. Hän halusi olla oma itsensä, vaikka sitten revennyt punavihreä rantahame päällään, ei luksuslaukku olalla viihottamassa Pariisin katuja pitkin. Viimeisin mies oli pettänyt häntä, hän oli ollut miehelle kuin jokin halpa koru, sellainen jota pidetään silloin kun parempaa pysyvää ei löydetä. Hän oli totaalisen pettynyt ja tullut petetyksi niin että tunteet kuolivat. Hän ei ollut varma tuntisiko mitään enää koskaan ketään kohtaan. Tuntui että tunteet jäivät Pariisiin. Toisaalta hän oli myös onnellinen siitä, ettei hänen tarvinnut elää ihmissuhdedraamoja läpi kerta toisensa jälkeen, uudelleen ja uudelleen.

Jean lysähti tuolille ja katsoi matkatarjontaa, sitten hän muisti saamansa etukupongin: hän voisi lähteä Rivieralle alehintaan, kesä oli alkanut ja aurinkoa pitäisi riittää. Plussaa myös siitä ettei hänen tarvitsi istua lentokoneessa tuntikausia. Ehkä hän onnistuisi tapaamaan vielä jonkun mukavan ihmisen matkan varrella, kuka ties. Jean söi illalliseksi vielä ratatouillea ja nukahti levottomaan uneen jossa hän seikkaili Afrikassa Megan Foxin kanssa. Aamulla herättyään hän oli erittäin pöllämystynyt.

Kesä oli vihdoin tullut ja niin myös rantakelit. Cassandra muisti hajonneet sandaalinsa ja suuntasi kaupoille, hänen täytyisi ostaa uudet sandaalit ennen kuin jalat hikeentyisivät liikaa. Sandaalikaupassa Cassandra kiinnitti huomiota tyylikkäästi pukeutuneeseen mutta väsyneeseen mieheen joka etsi katseellaan kuin jotain kauan sitten kadotettua. Pian mies tervehdi Cassandraa ja luuli häntä myyjätytöksi. Cassandraa ärsytti ja hän poistui liikkeestä ostettuaan sandaalit. Pian mies kumminkin tuli puhumaan Cassandralle. Mies kertoi olevansa lomamatkalla Rivieralla ja pyysi anteeksi sitä että hän kutsui Cassandraa myyjätytöksi. Cassandraa ajatus alkoi jo naurattaa, hän hymyili.

Pian mies esittäytyi:
- Olen Jean! lähde kahvilaan kanssani.

Cassandra mietti hetken, pitäisikö vai eikö ja oliko hänellä mitään muuta hävittävää kuin kovia kolhuja saanut sydämensä ja pelko epäonnistumisista. Hän vastasi miehelle harkitsevansa asiaa, ihan totta. Pian mies puristi hänen kättään ja antoi numeronsa hänelle suunnaten pois.

Ilta saapui ja Cassandra suuntasi ravintolaa kohti. Hänellä oli tyylikäs puku ja jälleen smaragdinvihreäksi lakatut loistavat kynnet. Mies odotti pöydässä, ilman kukkaa mutta tyylikkäänä kumminkin. He tervehtivät toisiaan poskipusuilla kuten tapana on. Mies tilasi illalliseksi sammakonreisiä ja creme brulee jälkiruuan, Cassandra valitsi vegeannoksen. He juttelivat myöhään yöhön ja Jean kertoi hänelle tärkeästä, hyväpalkkaisesta mutta supertylsästä työstään johon kuuluu väsyttäviä pitkiä kokouksia. Cassandra puolestaan kertoi miehelle liikkeestään, Pariisin kokemuksistaan ja tuntemastaan juurettomuudesta Pariisissa. He olivat samaa mieltä, myös Jean oli ajan kuluessa kyllästynyt Pariisiin ja muuttanut sivummalle, tosin töiden parissa hän piipahti Pariisiin.

Pian Cassandra muuttui äkäiseksi ja ilmoitti että treffit ovat nyt ohitse. Hän käveli kovaa vauhtia pois ja Jean pelkäsi ettei näkisi Cassandraa enää ikinä, hän katosi yön selkään. Miten nainen voi muuttua yhtäkkiä mukavasta hymyilevästä naisesta täysin eri ihmiseksi joka on kylmä ja etäinen. Jeanilla oli se tunne että tämä nainen on jotain tärkeää, mutta myös kuin pala saippuaa joka lipeää hänen otteestaan heti kun hän saa otteen ja luulee että hänestä pidetään. Sellaista ei ollut sattunut ennen, ei ainakaan useita kertoja. Hänen täytyisi tarkkaan miettiä, miten tekisi vaikutuksen Cassandraan. Ainakaan palkkansa avulla se ei tulisi onnistumaan, koska Cassandra ei ollut itsekkään aivan köyhä.

Cassandra oli äkäinen koska hän oli luullut Jeania tavalliseksi työmieheksi, ei hän ollut kuvitellut että Jean olisi miljonääri joka reissaa joka puolella palaverien takia ja omistaa taloja sieltä sun täältä. Hän oli myös äkäinen koska tiesi että sellainen mies saisi myös häntä nuoremman mallinaisen, joten hän tunsi ettei hänellä olisi kovinkaan paljon mahdollisuuksia tehdä vaikutusta. Miksi olisi? mitä erityistä hänessä muka voisi olla? miksi hän edes haluaisi rikkaan miehen. Kaikki tuntui järjettömältä. Yksin on parempi, Cassandra tuumasi.

Jean oli pistänyt merkille Cassandran kauniit silmät ja lumoavan hymyn. Hän ei kaivannut mitään mallinaista, vain nätin naisen joka olisi myös mukava eikä rahan perään. Pian Jean huomasi ettei hän vain voisi luovuttaa. Seuraavana päivänä Jean ilmestyi Cassandran liikkeeseen. Cassandra meinasi tipauttaa kahvinsa lattialle, koska hän ei ollut ajatellut että Jean tulisi liikkeeseen noin vain ja niin nopeasti kuin lintu. Hän yritti piiloutua takahuoneeseen, mutta se oli myöhäistä Jean oli huomannut hänet ja heitti poskipusun. Mies tuoksui voimakkaalta hajuvedeltä ja Cassandraa yskitti, hän ei pitänyt enää hajuvesistä. Ei kaiken sen Pariisin luksuksen jälkeen, ei enää exänsä jälkeen. Jean kysyi voisiko eilisen hyvän illallisen toistaa joskus, Cassandra mietti hetken ja vastasi kyllä. Jean ihmetteli Cassandran etäisyyttä ja mietti miten hän saisi paremmin kontaktin häneen.

Seuraavalla illallisella Jean suuteli Cassandraa intohimoisesti ja pitkään niin että Cassandra tuntui kaatuvansa korkeilla koroillaan aivan pohjalle, että sellainen illallinen. Cassandra ei muistanut oliko hän koskaan tavannut miestä joka oli niin intensiivinen, utelias ja intohimoinen. He keskustelivat koko illan myöhään yöhön saakka, kunnes tarjoilija liikehti levottomasti ja he ymmärsivät että olisi aika jo poistua. Jean suuteli Cassandraa uudelleen ja kysyi tulisiko Cassandra hänen luokseen täksi yöksi vai olisiko vielä liian aikaista. Jean vaikutti ymmärtäväiseltä ja hymyili. Cassandra epäröi ja katsoi pois päin, hän haluaisi pitää miehen jännityksessä. He kävelivät yhtä matkaa, Jean ei koko tuona aikana tiennyt tulisiko Cassandra nyt hänen luokseen vai ei, joten hän oli hiljaa ettei vain möläyttäisi mitään tyhmää. He kävelivät yhtä matkaa ja lopulta Jean otti häntä kädestä kiinni ja pujahti kukkien täyteisen pienen kujan ohitse suurelle pihalleen. Rosoisen kadunkulman takaa avautui mieletön maisema. Pian Cassandra huomasi huikean vanhan renesanssipalatsin ja kuin itsestään syttyvät valot jotka valaisivat koko talon ja pihan kuin unessa. Pihalla oli yös huippukallis auto ja suihkulähde jossa ui värikkäitä kaloja.

Cassandra halusi kumminkin herätä tästä unesta, sellaisesta unesta joka ei vain tuntunut oikealta ja juuri hänen uneltaan, vaan jonkun toisen unelta ja sadulta joka ei vain voisi olla totta. Cassandra irrottautui Jeanin kädestä ja astui taaksepäin. Jean näytti hämmentyneeltä, eikö Cassandra pitänytkään hänestä ja hänen yhdestä talostaan. Jean mietti hetken olisiko hänen pitänyt tavata Cassandra vain hotellissa, jottei olisi hämmentänyt naista liikaa.

Cassandra halasi Jeania, hän ei halunnut olla liian kylmän ja etäisen oloinen. Hän hymyili kauniisti. Hetken aikaa Jean uskoi että Cassandra suutelisi ja astuisi sisälle taloon. Mutta näin ei käynytkään, Cassandra ilmoitti aamukiireistä ja häipyi nopeasti ilman että Jean ehti sanaakaan sanoa. Niinpä hän huusi perään hyvät yöt Cassandran tumman hahmon hävitessä kujan varjoihin. Jean mietti miten saisi Cassandran luottamaan itseensä, hän oli kuin saippua aina kun hän oli saamassa otteen ja onnistumassa hän huomasi palaavansa lähtöasemiin niin että Cassandra käänsi selkänsä ja hymyili vain kaukaa.

Kotiaan kohti suunnatessa Cassandra kompastui, mutta jatkoi heti samantien matkaansa ilman korkokenkiään. Hän törmäsi tiellä mieheen joka pyysi savuketta. Cassandra oli lopettanut polttamisen ajat sitten. Mies lähti seuraamaan Cassandraa ja pysytteli vierellä koko ajan. Pian hän pelkäsi henkensä edestä. Mies ilmoitti tietävänsä mistä Cassandra oli tulossa ja kysyi oliko hän sen rikkaan ukon naikkonen. Cassandra ilmoitti ettei tunne talon omistajaa ja juoksi pois.

Yöllä kodissaan Cassandra nukkui levottomasti kääntyillen edes takas ja nähden painajaisia. Sitten hän heräsi kesken unien miettimään mitä se kaikki oli ollut ja olisiko hänen ollut turvallisempaa olla kodissaan vai Jeanin luona. Oliko hän tehnyt elämänsä suurimman virheen tutustuessaan aivan liian rikkaaseen miljonääriin joka omisti taloja sieltä sun täältä, vai tekisikö hän elämänsä pahimman virheen jos olisi aina liian kylmä Jeania kohtaan ja jäisi yksin, ypöyksin. Hän ei kumminkaan haluaisi miestä jonka seurassa hän tuntisi olonsa turvattomaksi. Mistä hän edes voisi tietää mikä olisi oikein mikä väärin hänen tulevaisuuttaan ajatellen, mitä jos asioiden antaisi mennä vaan omalla painollaan omalla ajallaan..

Tiellä kohdattu mies palasi takaisin nuuskimaan Jeanin taloa. Ensin hänen täytyi tarkistaa oliko kukaan sisällä ja nukuttiinko talossa vai ei. Se oli tällä kertaa vaikeaa koska talossa oli kaikki valot päällä ja myös kameravalvonnasta varoitettiin kyltillä. Varas katosi yöhön ja tiesi ettei tänä yönä onnistaisi, kuunvalo johdatti varkaan takaisin tielle..

Jean oli palannut takaisin työasioidensa äärelle, lukemaan työsähköpostit ja kuuntelemaan vastaajan viestit keskellä yötä. Hän teki aivan kuten aina ennenkin hän teki, hän purki suhdeongelmansa ja yksinäisyytensä hukuttamalla itsensä töihin niin että hän oli kaulaansa myöten täynnä tehtäviä. Hän oli aikaisemmissa suhteissa jopa todennut naisille että hän on naimisissa työnsä kanssa, koska niin se aina lopulta meni kun hän huomasi ettei saanutkaan oikaa suhdetta ja naista joka aidosti välittäisi hänestä. Työn valtameri hukutti ja pyyhki hänen tunteensa ja murheensa mukanaan tarjoten muuta ajateltavaa.

Aamulla herättyään Cassandra ajatteli kaiken olleen vain unta ja hän palasi työhönsä kuten muinakin aamuina. Hän myös toivoi ettei Jean ilmestyisi hänen työpaikalleen ruusun tai jonkin lahjan kanssa, kuten saattaisi hyvinkin käydä. Toisaalta taas hän toivoisi kyllä näkevänsä Jeanin, mutta hän pelkäsi ettei hän olisi riittävän hyvä.

Jean kurtisti kulmiaan, hän oli saanut liiankin hyvän työtarjouksen toiselta puolen maailmaa. Työkeikka kestäisi puoli vuotta tai vuoden. Mutta jos hän valitsisi tämän työkeikan häneltä menisi sivuun muut työt ja Cassandra. Hän tiesi kokemuksesta etteivät naiset häntä odotelleet. Mutta hän myös tiesi ettei hänen kannattaisi tuhlata upeaa mahdollisuutta mitä jos -tilanteiden vuoksi. Hänen olisi ajateltava järjellä, ei sydämellä tällä kertaa.

Cassandra valmistautui päivälliselle jolle  Jean oli hänet kutsunut. Hän laittoi ylleen leveähelmaisen kesähameen ja silkkihuivin kaulaansa, hän halusi tuntea itsensä kauniiksi tänä päivänä. Jean kehui häntä ja hänen asuvalintaansa. Tällä kertaa Jeanilla oli myös pieni lahja mukanaan, se oli tryffelirasia Monacosta. Cassandra pisti merkille että Jean näytti jotenkin huolestuneelta ja hermostuneelta, missä oli se hymyilevä utelias mies johon hän oli aikaisemmin tutustunut. Juteltuaan tunnin Jean paljasti lopulta saamastaan työkeikasta. Cassandra sanoi että Jeanin täytyy ehdottomasti tarttua tilaisuuteen, ettei katuisi myöhemmin. Jean tarttui hänen käteensä ja he molemmat hymyilivät surullista hymyä, eron surua.

Cassandra tiesi että kaikki ei tulisi päättymään hyvin, kuten ei aikaisemmissakaan suhteissa. Aina tielle tuli jokin mahdoton este, jonka yli eikä ali hän päässyt koskaan. Hänen oli ylipäätään aivan turha treffata ketään, koska aina ilmestyi jokin asia joka pilasi lopulta kaiken. Oli ollut petetyksi tulemista, miehiä jotka ilmoittivat muuttavansa toiselle puolen Ranskaa nuoremman naisen kanssa, oli ollut Pariisin luksuspiirit joihin hän ei ollut oikein päässyt mukaan, oli myös ollut yksi mies joka ilmoitti tuntevansa itsensä liian naiselliseksi suhteeseen naisen kanssa. Kaikki oli aina ilmennyt täysin yllättäen parin kuukauden ja vuoden seurustelun jälkeen. Sitten hän joutui palamaan taas lähtöpisteeseen, useimmiten surun murtamana.

Hän päätti että eteenpäin oli mentävä. Aika kului päivät muuttuivat viikoiksi ja viikot kuukausiksi. Cassandra vietti kaunista lämmintä kesää nauttien rantaelämästä ja ravintolailloista sukulaisiensa kanssa. Liikekin menestyi. Kaikki oli niin hyvin kuin olla voi, mutta joskus hän hiljeni ja tunsi että jotain puuttui.

Jean tunsi samalla tavoin. Hän oli ollut jo muutamia kuukausia Lontoossa töiden parissa. Kaupunki tarjosi hänelle uskomattoman paljon tehtävää ja nähtävää. Hän tunsi itsensä kiireiseksi ja viikonloput hän vietti teattereissa, konserteissa, kaupunkikierroksilla, puistoissa ja muualla. Jean oli kiitollinen saamastaan työtarjouksesta ja upeasta mahdollisuudesta, mutta hän ei voinut sille tunteelle mitään että jotain puuttui, Cassanda puuttui yhä hänen viereltään..

Eräänä täysikuun iltana Cassandran puhelin piippasi. Hän ei tietenkään ystäviensä seurassa edes kuullut puhelimen piippausta ja huomasi puhelun ja viestin vasta saapuessaan kotiinsa yömyöhään. Se oli Jean. Jean kertoi kuinka upeassa kaupungissa oli ja miten mahtavaa kaikki oli, mutta silti hän kaipasi Cassandraa. Cassandra myönsi tuntevansa samoin. Jean oli innostunut ja pyysi Cassandraa tulemaan luokseen, edes yhdeksi viikonlopuksi!

Cassandra innostui ajatuksesta, olisi hienoa vihdoin nähdä Jean ja Lontoo mutta.. Hänellä oli elämässä kaikki juuri nyt niin hyvin ettei hän voinut antaa kontrollinsa pettää ja lähteä. Hän tiesi miten haikeaa oli lähteä ja tulla takaisin, hän ei haluaisi sitä. Hän ei haluaisi tuntea uudelleen juurettomuuden ja kaipuun tunnetta, sitä tunnetta jota hän tunsi aina Pariisissa. Tuossa rakkauden kaupungissa joka oli hänelle vain kotiinkaipuun kaupunki.

Jean oli pöllämystynyt ja varsin pettynyt. Vihdoin hän sai Cassandran innostumaan ja lupasi näyttävänsä hänelle kaikki Lontoon nähtävyydet, mutta jälleen kerran Cassandra oli kuin pala saippuaa joka lipesi hänen otteestaan yhä kauemmaksi ja kauemmaksi. Lopulta Jean tunsi itsensä niin pettyneeksi ja uupuneeksi että hän päätti luovuttaa, antoi asian olla niin kuin oli. Hän tunsi ettei hän riittäisi tälle naiselle vaikka kuinka yritti ja nyt oli pitkä välimatkakin esteenä. Millä nyt enää oli merkitystä, vain työllä. Jean tunsi painon harteillaan mutta tarttui silti työpapereiden ääreen.

Seuraavana päivänä Jean seisoi bussipysäkillä, koska hän oli jättänyt kalliit autonsa Ranskaan. Hän puhui puhelua sukulaiselleen Ranskaan. Yhtäkkiä nainen hänen takanaan ilmestyi hänen eteensä ja kysyi puhuuko hän ranskaa. Jean vastasi myöntävästi. Nainen kertoi asuneensa nuorempana vuoden au pairina Pariisissa. Heillä riitti paljon juteltavaa. Nainen hymyili lakkaamatta ja hänen silmänsä säkenöivät. Lopulta keskustelu johti siihen että nainen pyysi Jeania kahville. Jean epäröi mutta suostui.

Viikonloppuna vapaa-ajallaan Jean kohtasi bussipysäkillä näkemänsä naisen kahvilassa. Nainen oli etuajassa ja hymyili jälleen lakkaamatta. Heillä riitti puhuttavaa ja nainen kertoi suunnitelmistaan palata takaisin Ranskaan, ainakin lomille. Nainen tuoksui voimakkaalta parfyymiltä, kenties YSL, Jean mietti. Lopulta nainen tarttui Jeanin käteen ja hymyili edelleen kurkottaen lähemmäksi häntä. Jean ymmärsi varsin pian että tässä oli nyt kyse muustakin, nainen ei ainoastaan kaivannut ranskankielen opettajaa, vaan myös charmanttia ranskalaista miestä vierelleen. Niinpä Jean päätti että oli aika päättää ilta tähän, sillä hän ei nyt etsinyt suhdetta eikä muutakaan. Jean myös antoi naiselle erään sinkkuystävänsä numeron, koska hän oli edelleen ihastunut Cassandraan, jota hän ei saanut mielestään. Hän oli tehnyt itselleen testin ja kokeen olisiko hän voinut unohtaa Cassandran, mutta se ei ollut onnistunut.

Jean soitti jälleen Cassandralle ja ihmetteli kuinka vähän Cassandra piti yhteyttä häneen. Oliko kaikki kunnossa? oliko Cassandra jo tutustunut toiseen?

Cassandra vaikutti puhelimessa iloiselta, iloisemmalta kuin ennen. Jean ihmetteli asiaa. Pian Cassandra ilmoitti hänelle että hänellä on nyt lomaa ja vapaa-aikaa enemmän. Hetken aikaa Jean kuvitteli sen tarkoittavan sitä että Cassandra tulisi Lontooseen. Sitten Cassandra vain kertoi lähtevänsä reissuun ystäviensä kanssa. Jean suuttui ja tällä kertaa hän antoi suuttumuksensa kuulua: hän oli uhrautunut ja jättänyt toisen naisenkin Cassandran takia ja tässä oli kiitos se että Cassandralle kelpasi vain ystäviensä seura, ei hänen. Ja nyt oli lomamatkakin varattuna, ilman häntä.

Cassandra yritti selittää asiaa selkeämmäksi, kyse oli vain venereissusta lähimaisemiin, ei mistään kaukaisesta lentolomasta josta Jean jäisi paitsi! Jeanin mielestä se oli loma joka tapauksessa, hän kun olisi tarjonnut paljon paremman ja mielenkiintoisemman loman.

Tämän jälkeen he eivät pitäneet yhteyttä kahteen viikkoon, kunnes Jean myönsi hermostuneensa aivan turhasta asiasta ja Cassandrakin alkoi jälleen pitää yhteyttä.

Kaikki palasi ennalleen, paitsi että Cassandra epäili yhä suhteen kestävyyttä. Koska tahansa Jean voisi löytää uuden unelmiensa naisen ja silloin hän olisi ollut vain yksi monista, yksi unohdettu lisää. Cassandra yritti kumminkin uskoa itseensä ja suhteen tulevaisuuteen. Toisinaan se oli vaikeaa, kuten silloin kun Jean sai raivokohtauksen.

Pian Jean sai työhönsä liittyvän uuden paremman työtarjouksen. Tällä kertaa hänelle luvattiin vakaata tulevaisuutta Lontoossa, mikäli hän vain haluaisi jäädä. Mikäli asialle ei ollut mitään esteitä. Jean lupasi miettiä asiaa ja palata asiaan pian. Voisko hän kieltäytyä tarjouksesta vain yhden naisen vuoksi? Pahimmassa tapauksessa hän voisi menettää molemmat ja se olisi liikaa. Hän tiesi että koko elämä oli suuri riski ja riskejä täytyi ottaa, hän ei ollut koskaan pitänyt riskien täydestä välttämisestä. Mutta nyt hän tosissaan mietti kieltäytymistä ja Ranskaan paluuta. Sitä paitsi hän ei tuntenut olevansa kotona.

Cassandra kuuli asiasta ja silloin hänen maailmansa romahti. Hän tunsi ettei ollut riittävän hyvä Jeanille. Hän tunsi että hänestä voisi koitua todellinen ongelma, mikäli Jean kieltäytyisi tarjouksesta ja he myöhemmin eroaisivat. Hän ei halunnut ajautua syntipukiksi, eikä esteeksi toisen upealle uralle. Häntä hermostutti nyt kaikki. Ehkä hän antaisi vain asioiden olla. Sitten sattui jotain yllättävää joka muutti kaiken. Jeanin tärkeä sukulainen loukkaantui Alpeilla, siltä istumalta Jean tiesi heti ettei hän voinut hyväksyä tarjousta. Hän antoi tarjouksen mennä ohi ja palasi Ranskaan. Sukulainen oli onnellinen ja tyytyväinen siihen että Jean tuki häntä. Päivä päivältä sukulainen otti askelia parantuakseen ja lääkärien mukaan Jeanin läsnäololla oli parantumisen kannalta suuri merkitys. Joskus työ ei vain voittanut kaikkea elämässä, sen Jean sai tietää. Päivä päivältä Jeanin sukulainen palasi parempaan kuntoon ja lähes samaan terveyteen kuin ennen onnettomuutta. Jean tiesi että hänestä oli ollut sekä apua että iloa. Mitä jos hän olisi hyväksynyt työtarjouksen? Jean mietti että hän voisi nyt olla erittäin onneton ja allapäin, mutta rikkaampi. Raha ei tuonut hänelle onnea.

Jean halusi elämänsä vielä tasaisemmaksi ja kaipasi vierelleen Cassandraa. Cassandra asui yhä omassa kodissaan, mutta he tapailivat joka viikko. Jean keksi loistavan illallisidean Cassandraa varten, nyt kun hänellä vihdoin oli aikaa kaikelle muulle.

Meren aallot välkehtivät kilpaa kuunvalon kanssa. Cassandra astui veneeseen, jossa illallisseura odotti häntä. Jean oli pukeutunut tyylikkäästi ja hänellä oli kaksivärinen punavalkea ruusu mukanaan. Pöytä oli katettu kauniisti ja vene keinahteli kevyesti aaltojen mukana. He söivät rauhassa ja nauttivat merestä ja musiikista. Sitten Jean polvistui kosimaan Cassandraa. Se oli todellinen yllätys, sillä hän ei osannut odottaa mitään sellaista sinä iltana.

Cassandra ei epäillyt, hän vastasi kyllä. He olivat vihdoin yhdessä. Lisäksi Jean kertoi saamastaan huipputyötarjouksesta heti seuraavana päivänä: hänellä kävi onnenpotku. Sillä Jean oli saanut täyden yllätyksen, työtarjouksen samalta seudulta jossa Cassandra asui. Avioehdon he tekivät kaiken varalta ja sitä ehdotti alunperin Cassandra. Kaiken lisäksi työ oli Jeanin oman alan työ ja vakituinen.