Varkaita paratiisisaarella

Ella oli päättänyt varata matkan pitkään odotetun kesälomansa kunniaksi. Ella selasi matkatarjontaa tarkasti, kunnes hänen silmiinsä osui erittäin hyvä tarjous upealle trooppiselle saarelle. Lisäksi hän sai käytettyä hotellipisteet saaden lisäalennuksen. Ellan ystävät olivat ihmeissään miten hyvän tarjouksen hän onnistui löytämään, kunpa heilläkin olisi ollut lomaa ja tuuria. Ella pakkasi laukkunsa mahdollisimman kevyesti ja lähti. Perillä häntä pitäisi odottaa unelmien loma ja trooppinen sää. Vihdoin kylmän ja tuulisen talven jälkeen. Rannat olivat myös keränneet kehuja ja tähtiarvosanoja.

Perillä kaikki oli juuri niin kuin piti, häntä odotti tilava deluxe huone, uima-allas, jacuzzi terassilla, aurinkotuolit ja läheinen ranta. Myös hotellin henkilökunta vaikutti ystävälliseltä. Hotellissa oli juuri aloittanut työnsä kovasti hymyilevä mies Jacopo joka oli kotoisin Namibiasta, kesätyössä aamupalahuoneessa ja keittiössä oleva Liu, lisäksi hotellissa oli työssä respassa myös Jack ja Peggy.

Aamu alkoi aikaisin auringon pilkistäessä verhojen takaa huoneeseen, joten Ella suuntasi aamupalalle. Aamupalahuone oli erittäin täysi eikä tilaa juurikaan ollut. Tarjoilija Liu kuitenkin toi Ellalle juotavaa. Ella poimi nopeasti mukaansa pientä syötävää. Sitten hän suuntasi vihdoin rannalle, joka oli juuri kuvien kaltainen. Rannalla muutama kaupustelija halusi kaupata hänelle turistikamaa, mutta hän ei sillä kertaa ostanut. Merivesi oli rannan lähistöllä läpikuultavan puhdasta ja Ella onnistui bongaamaan meritähden.

Hotellille palattuaan Ella avasi laukkunsa, kaikki oli tallessa. Kunnes hän etsi kameraansa, sillä olisihan ranta ansainnut tulla kuvatuksi ja mielellään heti! mutta missä kamera olikaan. Olikoa hän pakannut kameran matkalaukkuun vai käsilaukkuun. Aikaa kului suureen tyhjennysoperaatioon, mutta missä kamera oli. Oliko hän edes ottanut kameraansa mukaan? mutta hänellä oli hyvä muisti ja kamera oli ollut lentokoneessakin mukana kuten myös kuljetuksella saapuessa ja hotelliin tullessa hän oli laittanut kameransa tallelokeroon. Sitten hän huomasi että pöydällä olevia purkkeja oli siirretty, miksi ihmeessä ja kuka. Yksi hajuvesipullo oli tyhjentynyt myös kuin itsestään, vasta lentokentältä ostettu hajuvesipullo. Mutta kuka sellaista tekisi? häntä kauhistutti se ajatus ja tosiasia että jollain oli vapaa pääsy hänen huoneeseensa koska vain..

Ella suuntasi respaan ilmoittamaan kameran häviämisestä, respan mukaan siivooja eikä kukaan muukaan ollut käynyt huoneessa Ellan ollessa aamupalalla ja hetken rantaa ihailemassa. Kenelläkään ei pitäisi olla ollut pääsyä huoneisiin, työntekijä myös näytti että avaimet roikkuvat seinällä ja he valvovat niitä 24h ja hotellissa on myös kamerat. Tallelokero oli selvästi rikottu. Ellan huoneen siivous ei kuulunut sen päivän iltapäiväkalenteriin. Mutta voisiko kameran häviämisen selvittää hotellin kameravalvonnalla? löytyisikö siten syyllinen? kamera oli kuitenkin sen verran kallis ja tärkeä. Mutta kameravalvonta ei kuulemma ulottunut huoneeseen asti. Pian työntekijä-Jacopo tuli vuoroon respaan, joten Ella kysyi häneltä mitä tehdä. Jacopo hymyili ja tarjosi hänelle ilmaisen voucherlipukkeen hotellin ravintolaan. Mutta eihän yksi ateria kameraa korvaisi. Ellaa myös ihmetytti Jacopon hyväntuulisuus, voisiko hän olla taustalla kameran häviämisessä? Ellalla ei kuitenkaan ollut todisteita, joten hän ei voinut syyttää ketään ennen kuin saisi todisteet kasaan...

Ellan ilta kului uutta kameraa etsiessä turistiputiikeista ja tehden vakuutusilmoitusta katoamisesta. Miksi niin hyvin alkanutta lomaa piti varjostaa varkaus, kun hän oli aluksi saanut niin hyvän kuvan koko kohteesta. Miten hän enää uskaltaisi jättää uutta kameraansa huoneeseen tai edes kuljettaa mukanaan? edellinen kamera oli ollut tallelokerossa jonka piti olla turvallinen säilytyspaikka.

Käytävällä tuli vastaan toisiakin turisteja. Mary selitti Ellalle olevansa lomalla New Yorkista ja että hänen huoneestaan oli juuri äskettäin myös hävinnyt kolikoita. Nyt Mary ei enää uskaltanut säilyttää huoneessa mitään tärkeää. Niinpä rannalle meno oli vaikeaa, Mary pyysi josko Ellalla olisi aikaa vahtia hänen tavaroitaan tunti kun hän kävisi rannalla ja Ella suostui. Silti koko ajatus tuntui kummalta ettei neljän tähden hotelliin voinut luottaa.. Mitähän vielä paljastuisi.

Maryn uintivuoron jälkeen Ella jätti tavaransa Marylle ja suuntasi rannalle ja sitten hotellin allasalueelle. Allasalueella Ella tutustui amerikkalaiseen Johniin. John kertoi viettävänsä kahden viikon lomaa ja hän oli ollut hotellissa jo viikon. Aikana oli tapahtunut kummia asioita kuten huoneen oven satunnaista availua yöllä ja Johnilta oli hävinnyt kuulokkeet. Nyt varkauksia oli jo peräti kolmet.

Seuraavana päivänä turistiliikkeessä Ella törmäsi kovaan ääneen puhuvaan mieheen joka valitti siitä että hänen vaimonsa vasta ostetut kultakorvakorut olivat hävinneet. Ellan oli pakko kysyä olivatko hekin samasta hotellista ja kyllä olivat. Sitten hän sai idean, heidän tulisi kaikkien mennä samaan aikaan raportoimaan varkausasia respaan.

Niinpä he suuntasivat koko joukko hotellin respaan, jossa oli vastassa iloisesti hymyilevä Jacopo. Jacopon oli vaikea ymmärtää asiaa, miten niin monelta oli viety tavaraa yhden viikon aikana? Jacopon ilme vakavoitui ja hän kertoi tiedottavansa manageria ja vakituisia työntekijöitä. Jacopo antoi heille kaikille ravintolavoucherit.

Yhtäkkiä seuraavien päivien aikana alkoi tapahtua kummia: kultakorvakorut ilmestyivät takaisin turistipariskunnan hotellihuoneen lattialle aamupalan aikaan, vaikka korut olivat olleet kadonneita ja etsitty tarkasti. Joku oli selvästi tuonut korut takaisin, mutta kuka? voisiko syyllinen olla Jacopo joka katui asiaa, vai joku toinen. Ja katuisiko varas myös muita varkauksiaan..  Mutta loput tavaroista eivät palautuneet, kuulokkeet ja kolikot pysyivät poissa samoin kamera.

Ella tarkasti omatoimisesti hotellin käytäviä, jos varas oli ulkopuolinen mistä hän olisi päässyt pujahtamaan hotelliin? valvontaa oli 24h. Hän ei löytänyt rikottuja ovia eikä ikkunoita. Syyllinen vaikutti kuuluvan hotellin henkilökuntaan, enää puuttui vain todiste kuka..

Aamupalalla tarjoilija Liu otti kuvia muistoksi kesätyöstä. Ella pisti merkille että kamera oli täysin sama kuin hänen vanha kameransa, mutta mistä Liu oli kameransa ostanut? Liu kertoi että hän oli ostanut kameran toiselta työntekijältä Peggyltä, joka oli ollut lomalla jo pari päivää.

Peggyn saapuessa työhön hän oli vastaanotossa negatiivinen. Hän ei pitänyt kyselyistä. Peggy kieltäytyi vastaamasta mistään kameraan liittyvästä. Peggy oli ollut lomalla, eikä ollut tietoinen huoneasioista tai mistään..

Seuraavana päivänä Mary kertoi Ellalle että häneltä oli nyt hävinnyt koru jonka hän oli vasta ostanut. Sitten he huomasivat että sama koru oli Liu:lla aamupalalla. He alkoivat olla lähes varmoja siitä että Liu oli ottanut korun. Mutta Liu kertoi ostaneensa korun ja kameran Peggyltä. Peggy ei ollut työvuorossa, joten häneltä ei voinut kysyä mitään. He ottivat manageriin yhteyttä. Manageri oli juuri antanut kuukauden loman Peggylle, mutta koska asia täytyi selvittää Peggy luvattiin lähettää hotelliin asian selvitystä varten.

Peggy saapui paikalle hyvin uppiniskaisena ja kyllästyneenä. Peggy alkoi syytellä Liuta, vaikka Liu oli hänen työkaverinsa ja Liu oli palauttanut kameran ja korun. Jacopo tiesi erään huoneen jossa Peggyllä oli ollut tapana käydä ja viettää työaikaa. Pian huoneen oven avattuaan he kaikki huomasivat että huoneessa oli Johnin kuulokkeet. Asia alkoi olla selvä Peggy oli piilottanut ja varastanut asiakkaiden tavaroita. Managerille soitettiin ja managerin mukaan sellainen käytös ei kuulunut hotelliin toimenkuvaan, joten Peggy sai potkut loman sijaan. Ilman Liuta asia ei olisi tullut ilmi, Peggy oli ahneuksissaan alkanut kaupata vietyjä tavaroita Liulle ja yritti vierittää syyt hänen niskaansa. Vihdoin lomalaiset pystyivät huokaisemaan helpotuksesta, varasmysteeri oli selvinnyt..

Peggy pakkasi tavaransa ja alkoi olla uppiniskaisena valmis poistumaan, hänen suunnitelmansa olivat menneet pieleen. Peggy käveli rannan kautta pysäkille, firma ei enää tarjonnut hänelle kuljetusta kentälle eikä mitään. Pian kadulle saapui sinnikäs katukauppias, joka ei uskonut ettei Peggy osta mitään rihkamaa. Pian kauppiaita saapuikin kymmenen. Yks kaks yksi kauppiaista nappasi Peggyn laukusta puhelimen, jolle hän ei mahtanut mitään.

Kadonneiden timanttien arvoitus Meksikossa

Anne oli juuri eronnut ja suunnitteli ensimmäistä lomaansa yksin. Anne ajatteli loman piristävän  uutta arkea. Matkakohteita ja majoituksia selatessaan hänen silmiinsä osui unelmien villa: se oli kaksikerroksinen lomatalo, lähellä merta ja upealla terassilla. Kaiken lisäksi sen hinta oli yllättävän halpa, joten hän voisi olla kaksikin viikkoa. Mikä tuuri! Anne ajatteli. Hänhän oli tottunut että lomista sai usein pulittaa aivan liian turhan kalliin hinnan. Unelmien lomatalo sijaitsi Meksikon auringon alla rannalla. Lähistöllä luvattiin olevan rannan lisäksi myös pieni sademetsä papukaijoineen, rantakahvila ja pikkukauppoja. Tuulisella säällä terassilta voisi ihailla surffareita ja kuumalla ilmalla hän voisi rentoutua terassilla jäätelön kera.

Anne teki varauksen, unelma Meksikossa odotti häntä. Pian hänen puhelimensa piippasi, exä siellä lähetti viestejä ollessaan juhlimassa sekavana. Juuri juhliminen oli yksi suurimmista syistä eroon: Annen exä ei ollut halunnut viettää koskaan tavallisia koti-iltoja. Mies viihtyi paljon paremmin juhlimassa baareissa ystävineen, eikä kotona vapaa-ajallaan. Se ei ollut Annelle riittänyt, sillä hän sai aluksi miehestä väärän käsityksen. Mies oli esiintynyt kunnollisena ja tunnollisena opiskelijana, joka viihtyisi ennemmin kotona ja harrastusten parissa. Se ei ollutkaan totta. Pian kuitenkin selvisi ajan kanssa että Anne joutui olemaan ypöyksin joka viikonloppuilta ja usein myös arki-iltoina. Kaiken lisäksi hän oli ollut liian hiljaista eli tylsää seuraa miehen ystäville, joten Anne jäi aina kotiin ja niin hän halusikin jäädä. Lopulta Anne oli hukuttanut viikonlopun ylimääräisten töiden pariin. Hän oli myös haalinut lisää kotona tehtävää työtä viikonlopuksi, jotta hän sai ajan kulumaan. Mies ei koskaan jäänyt hänen luokseen. Lopulta Anne ymmärsi erota, kun mies alkoi viihtyä yötä päivää ystäviensä kanssa milloin missäkin. Mutta exä yritti saada hänet takaisin, antamaan anteeksi vielä toista tai kolmatta kertaa ja sitten kymmenettä.

Anne tiesi ettei mikään muuttuisi jos hän nyt taas antaisi anteeksi. Hän oli ollut aivan liian kiltti ja paljon sietävä ihminen, mutta nyt sille tuli loppu. Kaikelle oli aikansa. Niin hän oli vihdoin päättänyt. Hän oli saanut paljon kannustusta ystäviltään ja työkavereiltaan, eroa nyt ihmeessä. Välillä Anne oli matkustellut exän viihtyessä juhlimassa ja nyt hän lähtisi jälleen. Mutta tällä kertaa hän vaihtaisi numeron, eikä olisi enää exänsä tavoitettavissa matkalta palattuaan. Enää hän ei sietäisi, hän ei haluaisi eikä jaksaisi enää. Hän oli ollut exälleen vain kodinhengetär.

Anne pakkasi laukkunsa, kuuma sää odotti häntä ja aivan toisenlainen ympäristö uusine ihmisineen. Toki hän oli ottanut matkakohteesta selvää, mutta levottomuuksia ei pitänyt olla ollut pitkään aikaan. Muutama hänen ystävistään kehui Meksikoa matkakohteena. Hän voisi vihdoin rentoutua, unohtaa työt, exänsä ja kaiken.

Anne otti etukäteen sovitun kuljetuksen lentokentältä lomatalolle. Vastassa oli ruskettunut kuski joka puhui korostaen englantia. Kuski kertoi hänelle paljon seudun asioista, säästä, luonnosta, tapahtumista sun muusta. Illalla olisi tanssiaiset, mutta Anne oli liian väsynyt osallistuakseen niihin. Seuraavana viikonloppuna olisi kuitenkin toiset ja hän pääsisi näkemään perinneasuja ja rentoa tunnelmaa rytmien soidessa. Juhla olisi varsin erilainen juhla kuin ne juhlat joissa hänen exänsä rellesti. Anne oli vihdoin onnellinen, se oli ohi ja uusi elämä sekä loma odotti.

Pian poliisinasuinen hahmo yritti pysäyttää kuljetusta kesken ajon kadulla, kuljettaja näytti yhtäkkiä vakavoituvan. Kuljettaja kovensi vauhtia, Anne luuli hänen pysähtyvän. Kuljettaja kertoi että kaduilla oli paljon naamioituneita henkilöitä joiden ainoa tarkoitus oli vain huijata ja viedä rahat vedoten milloin mihinkin valheeseen. Anne painautui takaisin istumaan, hän oli tyytyväinen että kuski oli paikallinen joka tiesi kohteen konnankoukut. Tämä loma ei menisi pilalle.

Pian Anne pääsi talolle asti ja talo oli juuri niin upea kuin netin kuvissa, häntä ei oltu huijattu. Terassi oli laaja ja näkymä merelle kuten piti. Talon omistaja ei ollut päässyt paikalle äkillisen sairastumisen vuoksi, mutta siivooja luovutti hänelle avaimet taloon. Pian hän asettui taloksi ja ihaili terassilta kaunista auringonlaskua. Tämä olisi hänen oma talonsa kolmen viikon ajan. Hän saisi täyttää joka nurkan tavaroillaan ja matkamuistoillaan. Meren aallot kohisivat ja jossain kiekui papukaija. Helle oli vaihtunut kevyen lämpimään iltaan.

Kuljettaja oli kertonut Annelle paitsi tapahtumista myös hyödyllisiä vinkkejä. Kuljettaja oli kertonut Annelle myös turvallisuudesta, joten Anne päätti pysyä sisällä yön ja pitää verhot ikkunoissa. Mutta hänen ystävänsä olivat kehuneet kohdetta turvalliseksi ja rennoksi.

Rosvo hiipi yössä ja tarkkaili taloa. Nyt siellä näkyi valot, eli joku asui talossa juuri nyt. Olisiko liian aikaista hyökätä ryöväämään talo, rosvo mietti. Ikkunassa näkyi nainen, mutta hän ei tiennyt oliko siellä enemmänkin ihmisiä. Hän ei tulisi sillä kertaa ja odottaisi tällä kertaa talon olevan tyhjä. Talossa oli arvotavaraa, aivan liian arvokasta.

Anne oli autuaan tietämätön rosvon tarkkailusta ja hän kuunteli talossa musiikkia. Hän suunnitteli seuraavien päivien ohjelmaa, haluaisiko hän kokeilla surffausta, menisikö hän sukeltamaan vaiko muille retkille. Haluaisiko hän tutustua kehenkään vaiko ei, sitäkin hän mietti.

Aurinko paistoi kirkkaasti taloon ja Anne oli päättänyt lähteä sukeltamaan. Samalla hän tutustui amerikkalaisiin turisteihin, jotka olivat tulleet kohteeseen viikoksi. He vaikuttivat mukavilta, joten Anne lupautui vielä ravintolaan myöhemmin illalla.

Sillä välin rosvo marssi talon luona. Rosvo ei ollut ujo hiippailija, sillä hän huomasi tilaisuutensa koittaneen. Hän oli valvonut koko yön talon lähistöllä ja huomannut että nainen talosta lähti. Nyt oli hänen tilaisuutensa. Rosvo avasi oven ja käveli yläkertaan. Seinän välistä hän poimi timantit ja juoksi pois. Nyt he olivat hänen.

Anne palasi taloon illan hämärtyessä. Hän ei huomannut mitään erikoista tapahtuneen, mutta hän kyllä ihmetteli likaisia kengänjälkiä alakerrassa. Olipas siivooja ollut huolimaton, hän ajatteli. Seuraavat päivät kuluivat leppoisasti aluetta tutkien.

Pian puhelin soi, Anne sai puhelun lomatalon omistajalta täysin yllättäen. Omistajalta, jota hän ei ollut koskaan edes nähnyt tai kuullut. Hän oli saanut talon avaimet siivoojalta. Omistaja vaikutti melko tympeältä ihmiseltä ja omistajalla oli kiire tulla taloon, hakemaan jotain tärkeää. Anne ajatteli asian olevan ok, joten hän ilmoitti olevansa paikalla.

Omistaja ei sanonut paljoa mitään Annelle ja ryntäsi juosten yläkertaan. Sitten hän huusi "se on tyhjä!!! sinä veit ne!" ja Anne ei ymmärtänyt mistä oli kyse. Mitä oli voinut lomatalosta hävitä.

Omistaja oli erittäin vihainen ja hän otti Annea kädestä kiinni raivokkaasti.
"Kuules tyttö tiedän että veit ne!!!! mihin myit ne??" omistaja raivosi.
Anne ei ymmärtänyt mistä oli kyse.

Timantit olivat kadonneet. Mutta Anne ei ymmärtänyt mitään, miksi omistaja oli itse jättänyt timanttinsa lomataloon. Ja miksi hänen oli pitänyt pyytää avain vain siivoojalta. Kaikki ei täsmännyt koko asiassa.

Omistaja oli raivoissaan, sillä hän oli piilottanut toisilta laittomasti saamansa timantit taloon, jota hän ei tiennyt vuokrattavan. Talon oli vuokrannut omistajan hyvä ystävä, salaa. Ystävä oli nyt kadonnut, joten omistaja ei voinut selvittää mitään.

Omistaja ei enää tiennyt oliko timanttien viennin taustalla taloon saapunut turistinainen, vaiko hänen luotettu ystävänsä. Niinpä hän epäili naista.

Annen hyvin alkanut loma oli muuttumassa painajaiseksi. Hän oli lukenut miten levoton seutu oli ennen ollut ja hän ei ollut osannut kuvitella talossa olevan timantteja piilossa. Hän ei myöskään ollut kuvitellut millainen raivoaja omistaja oli.

Mitä hän nyt tekisi? miten hän pääsisi kohteesta elossa pois? miten hänen lomansa kävisi jos hän lähtisi heti pois? Anne alkoi olla kauhuissaan. Oliko elämä bilettävän exän kanssa sittenkin parempaa? siitä asiasta hän oli yhä samaa mieltä, ei ollut.

Annen ystävät puhelimen päässä olivat kauhuissaan, Anne oli joutunut keskelle suurta seikkailua, tai painajaista.

Anne otti yhteyttä lentoyhtiöön, mutta lentoa ei kuulemma saanut vaihtaa. Jos hän lähtisi hän häviäisi kalliin lennon rahatkin, majoituksen lisäksi. Anne otti yhteyttä myös lomasivustoon josta hän talon löysi, mutta sielläkään ei osattu auttaa. Asia oli selvitettävä vain raivopäisen omistajan kanssa ja Anne tunsi olevansa täysin omillaan ja yksin syypäänä. Kukaan ei auttanut häntä, vaikka hän oli suuressa pulassa ja syyttömänä syypää.

Anne yritti ottaa yhteyttä paikalliseen turistitoimistoon, mutta he vain sanoivat että sellaista sattuu ja koita pärjätä. Hänen olisi selvitettävä asiaa yksin.

Lopulta omistajan raivokohtaukset kävivät yhä tukalammiksi, omistaja oli yhä useammin ja useammin päivittäin ovella vaatimassa timantteja takaisin. Anne itki ja selitti ettei hän ollut nähnytkään niitä, se ei mennyt läpi.

Lopulta Anne ymmärsi että hänen tulisi nopeasti pakata laukut ja lähteä. Hän sai hotellihuoneen läheltä amerikkalaisia ystäviään, hetkeksi. Hän pystyi rentoutumaan, mutta vain pienen hetken.

Talon omistaja yritti kovasti tavoittaa ystäväänsä, jonka epäili sotkeutuneen timanttien vientiin. Päivä päivältä asia eteni, kunnes tuli taas täys pysähdys ja asia ei edennut.

Anne kertoi koko tarinansa uusille ystävilleen ja mietti miksi juuri hänellä oli niin huono tuuri useissa eri asioissa. Hänen ainoa vuoden kohokohtansa, lomakin meni pilalle. Ystävät lupasivat auttaa häntä.

Rosvo oli parhaillaan epämääräisellä torilla esittelemässä ja myymäsä timantteja. Torilla myytiin paljon kaikkea muutakin laitonta, myös villieläimiä, feikki elektroniikkaa ja paljon muuta. Ostajia ei sillä kertaa ilmennyt, mutta moni oli erityisen kiinnostunut timanteista. Jopa niin kiinnostunut että myyjälle kävi huonosti. Pian auto ajoi paikalle, myyjä katosi ja timantit vietiin hetkessä. Timantit olivat jälleen kerran vaihtaneet omistajaa minuuteissa, toiselle rosvolle.

Tapahtuman sattui kuitenkin näkemään talon omistajan ystävä, joka oli itsekin kauppaamassa torilla "löytämäänsä" tavaraa. Lopulta ystävä päätti olla tavoitettavissa ja ilmoitti omistajalle nähneensä kuinka timanttien nyt kävi, kyseessä täytyivät olla samat.

Anne oli hotellissa ja hän ei uskaltanut enää mennä ulos eikä lähellekkään taloa. Hän vietti aikaansa hotellihuoneessa ja hotellin altaalla, kaukana talosta. Pian yksi amerikkalaisista kertoi hänelle uutisen, jonka täytyi koskea Annea: timantit oli ryövätty uudestaan torilla. Anne oli kuitenkin niin säikähtänyt ettei hän aikonut enää mennä takaisin lomatalolle. Anne oli aikaistanut lentoa ja pian hän lähtisi pois.

Maa tärähti muutaman kerran ja Anne ajatteli jo kuvittelevansa maan tärinän kaikessa jännityksen vallassa. Mutta maa todella järisi muutamia kertoja ennen kuin hän lähti lentokentälle. Anne ajatteli kuinka monesta asiasta hän olikaan vuoden aikana selvinnyt.  Hän kiitti itseään siitä että hän oli kuitenkin uskaltanut erota ja lähteä.  Hän tunsi olevansa vapaa.

Sheikin vai huijarin morsian

Tämä on tarina naisesta nimeltä Alika, joka asuu Kreikassa. Alika oli iältään 25v ja hän asuu tunnetulla Kreikan saarella. Alika oli tullut tarjoilijan työhön lähemmäs keskustaa, jossa hänen serkkunsa pitivät pientä perinteistä kahvilaa. Alikan olisi ollut erittäin hankala työllistyä maaseudulla, josta hän oli kotoisin. Tämä oli hänen ensimmäinen työpaikkansa, sillä hän halusi kokemusta ja hän ei ollut saanut toivomaansa opiskelupaikkaa toisesta kaupungista. Nyt hänellä jäisi aikaa ja taskurahaa. Alika oli suunnitellut jatkavansa työtä ainakin kesän ajan, sillä talvella turistit vähenisivät. Alika pukeutui mielellään isoäitinsä ompelemiin pitsivaatteisiin. Se oli perinne jota hän jaksoi kunnioittaa. Sen sijaan kaikkia perinneruokia hän ei vaivautunut tekemään.

Isoäiti aina jaksoi sanoa hänelle että opettele tyttö kokkaamaan, miehet tykkäävät vaimoehdokkaasta joka tekee hyvää ruokaa. Siihen Alika vastasi usein vain hymyllä, eihän hän ollut suunnitellut maaseudulle jäämistä saati miehen paapomista. Hän kuitenkin ymmärsi ettei asiasta kannattanut joka kerta väitellä, sillä isoäiti kyllä osasi väittelyn taidon niin halutessaan. Isoäiti oli perinteinen nainen joka oli tottunut kasvattamaan ruuan itse omalla kasvimaallaan ja ompelemaan vaatteet. Isoisä osasi tehdä kenkiä ja kasvatti oliiveita. Alika halusi jotain muuta elämältään: ehkä kaupunkiin, ehkä hienon uran, opiskelupaikan, miehen eri paikkakunnalta..

Isovanhemmat olivat tyytyväisiä siihen ettei Alika ollut vielä muuttanut opintojen perässä suurempiin kaupunkeihin. Kaupunkeihin joiden elämä oli levottomampaa ja arvaamattomampaa maaseudun rauhaa arvostaville. Ja kunhan tyttö ei tutustuisi vääränlaiseen mieheen, sekin oli nyt huolenaihe. Isovanhemmat asuivat aivan Alikan vanhempien talon vieressä, pienessä kaksikerroksisessa talossa ja kasvimaa kukoisti.

Kun Alika lähti pyörällä työhön kohti keskustaa vanhemmat ja isovanhemmat muistivat sanoa hänelle aja varovasti. Ja niin hän teki. Tosin tie oli kuoppainen. Pieni kissa juoksi tiellä ja sisiliskot suhahtivat karkuun pyörää ja kissaa. Päivä oli jälleen aurinkoinen.

Kahvilassa turistit hikoilivat ulkopöydissä ja pitkä tumma mies katseli ympärilleen. Hän oli vasta tullut saarelle. Alika riensi pöytään tarjoilemaan, mitähän tämä herra tilaisi. Mies tilasi pähkinäleivoksen ja teetä. Alika yritti arvailla välillä mistä kaikki turistit tulivat ja millaisia elämäntarinoita heillä oli.

Mies katseli Alikaa, hän huomasi että Alika oli kaunis nuori nainen, luonnollisen kaunis. Hän ei osannut täysin arvata oliko Alika paikallinen vai ei. Alikalla oli puolipitkät mustat hiukset ja pitkät mustat ripset. Hän näytti kauniilta, juuri sellaiselta jota hän etsi puolisokseen kauas. Puhuisiko nainen arabiaa, mies mietti kunnes säpsähti toinen tarjoilija saapui.

Mies piti syömästään hunajapähkinäleivoksesta, joten hän tilasi toisen. Mies odotti koko ajan että Alika saapuisi, eikä toinen tarjoilija. Lopulta Alika toi hänelle laskun. Mies hymyili, kiitti ja antoi jättisuuren tipin. Alika oli hämmentynyt ja keräili laseja toisista pöydistä. Sitten hän katsoi saamansa tipin suuruuden, se oli tuhat euroa ja kaiken lisäksi kuittiin oli kirjoitettu "Adil" ja miehen numero.

Joskus aikaisemmin Alika oli saanut tuhmia ehdotuksia turistimiehiltä, mutta ei koskaan mitään tämmöistä joten hän hämmentyi. Hän oli maalaistyttö eikä hän ollut tottunut siihen että joku iskisi häntä ja vielä suuren tipin kera. Alika mietti pitäisikö tippi antaa serkuille, mutta hän piti sen. Hän voisi summan avulla etsiä opiskelupaikkaa toisilta paikkakunnilta.

Alika mietti näkisikö hän miestä enää ja miksi Adil kiinnostui juuri hänestä. Kahvilassa oli myös työssä erittäin kaunis vaalea hollantilainen nainen. Alika ei voinut käsittää miksi rikas Adil kiinnostui juuri hänestä, sillä hän oli huomannut että usea paikallinenkin mies kävi ihailemassa kahvilan hollantilaistarjoilijaa jolla oli vaaleat hiukset ja pitkät säihkysääret. Eihän hän ollut sellainen näyttävä nainen, Alika ajatteli. Alika myös pelkäsi mitä jos Adil tulisi ja pyytäisi rahansa takaisin..

Saapuessaan työhönsä kolmantena päivänä Alika näki Adilin pöydässä, juttelemassa hollantilaistarjoilijalle. Sitten hän ajatteli ehkä tippi olikin tarkoitettu koko kahvilalle. Adil kyseli Alika-tarjoilijasta toiselta tarjoilijalta ja sitten Alika olikin hänen edessään. He juttelivat ja Adil ilmoitti että hän haluaisi tutustua Alikaan. Adil kertoi olevansa sinkku. Adil oli majoittunut koko saaren kalleimpaan 5 tähden luksushotelliin, joka oli niin kallis että Alika ei ollut koskaan edes harkinnut ko.hotellissa käymistä. Adil ilmoitti että illallisaika hotellissa alkaisi klo.19 ja Adil kutsui Alikan illalliselle kanssaan.

Alikan valtasi pieni hämmennys, pitäisikö hänen hommata nopeasti jokin hieno puku? oliko kyseessä jokin gaalaillallinen vai tavallinen illallinen? ainakin hotelli oli laadukas ja kallis. Hänen olisi pakko hankkia jokin näyttävä asu. Niinpä Alika ryntäsi sukulaistensa kauppaan, jossa myytiin mekkoja. Hän sai lainaan yhden. Alika myös pyysi ettei miehestä kerrottaisi isovanhemmille, tai alkaisi liian suuri show jota hän ei toivonut.

Alika saapui hotelliin kauniissa valkoisessa mekossa ja Adil huomasi hänen luonnollisen kauneutensa heti. He söivät aivan liian kalliin ja pienen annoksen, jonka hintaa Alika ei uskaltanut edes arvailla. Alika kysyi Adililtä miksi hän ei ollut kiinnostunut vaaleasta tarjoilijasta, josta niin moni kylän mies haaveili päivittäin ja öisin. Adil kertoi Alikalle etsivänsä nyt toisenlaista naista morsiamekseen ja perinteistä luonnonkaunista naista joka olisi valmis muuttamaan hänen kanssaan, Dubaihin. Alikalle yllätys oli kuin pieni pommi, sillä hän ei ollut koskaan suunnitellut Lähi-Idän matkaa saati asumista. Alika oli kuvitellut miehen olevan jostain muualta. Alikan valtasi hämmennys ja epäluulo. Adil kaivoi taskustaan kymmenientuhansien eurojen arvoiset punaiset jalokivet, jotka hän halusi antaa Alikalle. Tuosta noin vain. Kaulakoru ja rannerengas säihkyivät kilpaa auringon kanssa. Alika ei voinut uskoa, oliko kyseessä sheikki vai huijari? ja miten hän selvittäisi asiaa.

Alikalla olisi niin paljon selvitettävää, ettei hän tiennyt mistä aloittaa ja miten. Hän kyseli miehen työstä, Adil kertoi hänelle myyvänsä autoja kuten Ferrareita joita hän omisti itse viisi. Alika ei tiennyt oliko se tavallista vai epätavallista Dubaissa, sillä hänen kylässään juuri kukaan ei ajanut Ferraria paitsi muutamat rikkaat amerikkalaiset.  Adil kyseli myös Alikan rakkausasioista, oliko hän seurustellut.

Kun Alika saapui illalla kotiinsa hän alkoi selvittää asiaa ja myös miehen kulttuuria. Vanhemmat olivat sekä kannustavia, mutta myös muuttoajatusta vastaan. Mies voisi olla huijari. Alikan ystävä kiljahti riemusta, nyt Alika voisi kutsua hänet koska vain upealle lomalle ja ostaa merkkituotteita ja kaikkea. Alika ei ollut ajatuksesta pelkästään ilahtunut, vaan epäileväinen kuten hänen vanhempansakin. Alika ymmärsi että uskontoasioista hänen tulisi keskustella Adilin kanssa ensimmäiseksi.

He tapasivat jälleen seuraavana iltana. Alika otti puheeksi uskontoasian, josta Adil ei ollut niin innostunut puhumaan. Hän yritti vaihtaa aihetta ja kaivoi esiin kalliin luksuskellon. Tällä kertaa Alika kuitenkin kieltäytyi kellosta. Tulisiko hänen vaihtaa uskontoaan jos he muuttaisivat yhdessä Dubaihin? saisiko hän olla se kuka hän on? Alika oli epävarma. Adil vakuutti ettei mikään muuttuisi.

Alika tapasi miestä vielä muutamia kertoja, ennen kuin Adilin etukäteen varaama lento lähtisi. Adil oli tosin miettinyt lennon perumista, mutta Alika ei siitä pitänyt, hän voisi kyllä myöhemmin lähteä Dubaihin. Tämän kesän Alika oli luvannut työskennellä sukulaistensa kahvilassa. Itsepäisesti hän oli päättänyt niin. Adil piti siitä ettei Alika ollut vain rikkauksien ja materian perässä, toisin kuin useat hänen aikaisemmistaan.

Adil oli tavannut aikaisemmin naisia joiden silmät kiiluivat hänen rahojensa ja materian perään. Hän oli oppinut tai oppimassa tarkaksi. Jos hän valikoisi puolisokseen köyhän maalaistytön, joka ei osaisi rikkauksista haaveilla ehkä liitto toimisi paremmin. Adilin entinen kihlattu oli ollut länsimaalainen, joka piti siitä että Adil vei häntä merkkikauppoihin ostoksille. Nainen oli juhlinut liikaa eikä sopeutunut Adilin kulttuurin sääntöihin. He olivatkin tavanneet suurella klubilla musiikin pauhatessa. Adililla oli myös suuri salaisuus, jota hän ei koskaan paljastanut heti naisille, jos edes vuosien kuluessa. Hän tykkäsi olla hieman mystinen mies..

Ystävä kannusti Alikaa, he voisivat lähteä yhdessä viikoksi Dubaihin ja Alika voisi jäädä jos hän haluaisi asettua sheikin taloon. Lopulta Alika suostui ja lennot varattiin. Suku oli tietysti kauhuissaan ja he vakuuttivat Alikaa kertomaan paluupäivän, paluupäivän jota ei ehkä tulisi.. Alika ei ollut ennen matkustanut Kreikan ulkopuolelle. Turkissa hän oli käynyt lapsena lyhyellä veneretkellä. Hän ei oikein tiennyt mitä ajatella tästä suuresta seikkailusta, joka voisi olla loppuelämän muuttava käännös.

Oli asia jota Alika ei kuitenkaan tiennyt, montakin asiaa. Alikan serkku oli pyydetty lähtemään myös, seuraavan päivän lennolla katsomaan miten asia etenisi. Ja lopulta suostuttelemaan Alikaa kotiinpaluuseen.

Alikaa ja hänen ystäväänsä odotti suuri pilvenpiirtäjähotelli altaalla. He viettivät aikaa myös ostoksilla ja kävivät puutarhassa. Päivä oli aurinkoinen ja kuuma. Adil saapui Alikaa vastaan lentokentälle kalliilla autollaan, hän halusi kyyditä heidät. Alika ja Adil sopivat illallisesta näköalaravintolassa, parhaalla paikalla.

Adil oli varannut heille parhaimman pöydän ja huikean näköalapaikan. Illasta tulisi uskomaton. Kaikki oli jo uskomatonta Alikalle, joka oli pian kuin ihmeellisessä tarussa jossa kaikki on vain hienoa, säihkyvää ja upeaa. Ja Alika toivoi ettei hän heräisi siitä unesta. Alikalla oli kaulassaan jalokivikaulakoru ja ripaus kallista parfyymia. Adil kehui hänen kauneuttaan ja nuorekkuuttaan. Sitten Adil polvistui ja Alika mietti vain muutaman sekunnin vastaustaan, se oli kyllä. Kaikki muuttuisi lopullisesti, hän jäisi. Hän eläisi loistavan elämän vailla huolia ja niin helposti se kävisi.

Samaan aikaan Aisha puhahteli tyytymättömyyttään. Hän oli erittäin pettynyt, tulos oli jälleen negatiivinen. Ei hän ei ollut raskaana. Vuosia hän oli jo yrittänyt, mutta tulos oli aina sama. Hän ei saisi lasta itselleen eikä miehelleen. Aishasta tuntui ettei mikään toiminut, ei mikään ja ei enää koskaan. Mitä jos hän adoptoisi, Aisha mietti. Mitä jos hän vain ottaisi ja lähtisi, eihän hän voisi tehdä niin. Sehän olisi väärin kaikkien mielestä. Hän koki olonsa arvottomaksi sinä iltana monestakin syystä. Mikään ei ollut toiminut niin kuin hän oli alussa kuvitellut. Aisha meni alakertaan, hän huusi kodinhoitajalle joka sai kokea hänen pettymyksensä raivon. Eihän hän muutakaan voinut, Aisha ajatteli. Kodinhoitaja oli tottunut ja turtunut huutamiseen, sitä hän oli sietänyt jo viisi vuotta.

Alika liihotteli takaisin hotelliinsa onnellisena. Toki Adil oli pyytänyt häntä palatsiinsa jo yöksi, mutta Alikan oli kiire kertoa kosimisesta ystävälleen, joka olisi haltioitunut. Luultavasti ystävä oli jossain discossa, etsimässä samaankaltaista mahdollisuutta. Sillä hotellihuone oli tyhjä. Myös Alikan Adil-sheikiltä lahjaksi saama rannerengas oli hävinnyt, oi miksi hän ei ollut jättänyt jalokiviä kotiinsa. Mutta Alika tiesi että pian hän saisi lisää jalokiviä, jos hän vain haluaisi..

He olivat sopineet veneajelun seuraavalle päivälle. Alika otti mukaansa myös ystävänsä. Hän mietti millainen veneajelu oli kyseessä. Vastassa ei ollutkaan moottorivene, vaan suuri jahtialus. Alikan oli pakko kysyä omistiko Adil sen ja hän vastasi ei, alus oli hänen parhaan ystävänsä. Adil oli tosin harkinnut samanlaisen ostoa, mutta ei vielä. Adil vaikutti tarpeeksi rehelliseltä vastauksessaan, Alika tuumi.

Aisha heitteli tavaroita talossa, hän ei hyväksyisi vaikka hän sanoi hyväksyvänsä asian. Mutta mielessään hän ei hyväksyisi sitä. Yksi tavaroista osui kodinhoitajaan, joka bongahti pakoon. Aishalla oli jälleen raivokohtaus meneillään. Joskus kodinhoitajan teki mieli sanoa Aishalle ota ja lähde jos et ole onnellinen, mutta hän ei voinut ei tietenkään sillä Aisha oli talon emäntä ja kuin kuningatar. Aisha oli saanut lahjaksi toivomansa merkkilaukun, mutta se ei enää merkannut mitään.

Adil veti Alikan piiloon hyttiin muilta katseilta. Ystävä jäi tanssimaan kannelle. Adil haisi vahvasti sikarille, jollekin kalliille sikarille. Alika ei pitänyt siitä ja meni kauemmas. Oliko hän valmis tähän vai ei? eihän hän tiennyt sitä. Alika meni etsimään ystäväänsä. Adil ehdotti josko he jatkaisivat iltaa vielä jahdilla muiden lähdettyä, Alika epäröi. He lähestyivät kohti rantaa, hetki aikaa vain miettiä.

Alikan serkku oli saanut asioita selvitettyä Adilista, joten serkulla oli kova kiire löytää Alika. Missä ihmeessä Alika oli? miksi häntä ei löytynyt ostoskeskuksista edes kuulutusten avulla, ei rannalta ei kertakaikkiaan mistään. Serkku ei tiennyt veneretkestä mitään. Oliko Alika jo muuttanut Adilin luo? serkku epäröi, tulisiko hänen jo luovuttaa ja lähteä pois. Sitten hän keksi etsiä hotellit läpi, mutta ei havaintoja niissäkään.

Adil ei ollut varma tunteistaan, se mitä hän halusi oli lapsi ja toinen vaimo. Adil oli ajatellut että lapsen saanti onnistuisi nyt koska nainen oli nuori. Mutta rakastiko? ei hän tiennyt, hänellä oli monenlaisia tunteita ja useita kohtaan. Joskus hän ei saanut omista tunteistaan kiinni, tunteet lentelivät vallattomina kuin linnut ja hänen oli vaikea saada niistä otetta. Adililla oli yhä tunteita vaimoaan Aishaa kohtaan, mutta Aisha oli erittäin tulinen ja vaikea tapaus. Aisha oli luvannut hyväksyä kakkosvaimon palatsiin, mutta kuitenkin Aisha oli entistä hankalampi. Aisha tunsi olonsa syrjäytetyksi ja arvottomaksi, tunteet olivat yllättäneet Aishan ja Adilin. Adil tiesi että heidän tulisi olla ensimmäiset yöt jahdilla, tai viedä uusi vaimoehdokas vasta myöhemmin palatsiin ja yläkertaan, kauas Aishan huoneista.

Haikeus valtasi Alikan mielen, yhtäkkiä hän huomasi ajattelevansa kotiaan, kahvilaa ja kaikkea sitä minkä hän jätti taakseen viikko sitten. Ystäväkin oli jo lähtenyt ja Alika oli yhä hotellissa. Alika oli lähdössä ulos ja hotellin aulassa hän huomasi miehen joka etsi jotain. Alikan serkku! mikä hämmennys. Serkku ei varmasti ollut vain lomalla ja pian serkku lähestyi häntä.

"Älä tee elämäsi virhettä Alika! sheikki ei ole sheikki ja hänellä on vaimo!" serkku huudahti.
Alika kääntyi, se oli vain serkun epätoivoinen yritys saada hänet palaamaan kotiin. Kotiin köyhänä, ei hän ei tekisi niin..

Alika astui autoon, Adil veisi hänet kohti uutta kotia. Suuri palatsi odotti häntä. Palatsi oli todentotta upea suuri valkoinen rakennus pienellä sisäpihalla. Yhdessä kaari-ikkunassa Alika huomasi paikallisen naisen, joka näytti maansa myyneeltä.

"Kuka tuo on??" Alika kysyi Adililtä. Hän ei sanut vastausta ja nainen kääntyi pois.
Epäilys valtasi Alikan mielen kuten alussa. Mitä jos serkun sanat pitivät paikkansa? jos talossa asui jo toinen nainen.

Alika käveli suurta käytävää kohti uutta huonettaan, loistelias kultahuone odotti. Adil lähes juoksi hänen edellään. Palatsi ei tuntunut kodilta. Kodinhoitaja juoksi hädissään käytävällä. hänellä oli selvästi asiaa Adilille. Adil pysähtyi kuin seinään, miksi hänen rauhaansa nyt häirittiin noin. Kodinhoitaja selitti hermostuneena asiansa. Adil huitaisi kädellä merkiksi pois, mutta kodinhoitajan selän takaa Aisha saapui. Aisha loi pitkän arvostelevan tarkan katseen Alikaan, tuoko korvaisi hänen paikkansa ensimmäisenä naisena hänen kotipalatsissaan. Aisha näytti hyökkäävältä. Kodinhoitaja meni Aishan eteen ikään kuin estääkseen Aishaa heittämästä tavaroita.

Adil karjui muutaman valitun sanan, joita Alika ei ymmärtänyt ja Aisha astui kauemmas heistä. Alika tunsi kuinka katkerat kyyneleet melkein kohosivat hänen silmiinsä, kunnes hän nielaisi ne pois. Kaikki mitä serkku sanoi olikin totta! miksi hän ei ollut kuunnellut omaa sukulaistaan sen vertaa. Ja miten hän selviäisi kunnialla tilanteesta pois.

Adil tarttui Alikaa kädestä, me menemme ja sinä jäät tänne. Alika epäröi valtavasti ja häntä ahdisti kovasti. Elämästä ei tulisikaan koskaan loisteliasta tai rauhallista tässä palatsissa ja mitä hän rikkauksilla tekisi.  Vain aito rakkaus olisi rikkautta.

Alika repäisi irti Adilin otteen ja hän juoksi niin kovaa kuin pystyi. Adil oli täysin hämmentynyt, kukaan nainen ei ollut ikinä tehnyt hänelle niin! juosta nyt tuolla tavoin pois. Adil käski kodinhoitajan juosta perään ja pian he kaikki juoksivat Alikan perässä, Aishan katsellessa vieressä. Aisha melkein toivoi että hänkin olisi juossut noin pois.

Alika juoksi ja juoksi. Hän huomasi onnekseen taxin talon takana ja hän hyppäsi kyytiin sydän pamppaillen. Hän muisti kuuluisan hotellin nimen ja taxi ajoi kovaa. Juuri kun Adil ehti ulos taxi kurvasi ohitse, hän myöhästyi. Mutta Adililla oli yhä Alikan tiedot. Hän voisi vielä onnistua.

Alika painoi päänsä hotellin tyynyyn ja itki. Hän oli epäonnistunut ja hänen käteisensä oli nyt loppunut. Miten hän pääsisi takaisin kotiin, pois kaiken sekasorron keskeltä, pois toisen vaimon luota. Sitten hän muisti jalokivikaulakorun, se hänellä vielä oli. Hänen tulisi myydä kallis koru, jotta hän saisi lentorahat pois. Niin hän tekisi seuraavana aamuna ja lähtisi.

Adil tiesi tarkkaan hotellin johon Alika majoittui, hän voisi vielä onnistua suostuttelussa. Hän voisi sanoa eroavansa ensimmäisestä vaimostaan, se voisi toimia nytkin Adil ajatteli. Aina on toivoa..

Alikan vatsa kurni, hän oli melkein jättänyt iltapalan välistä mutta hän muisti hotellin kattoravintolan. Tosin hänen täytyi tarkistaa ettei Adil ilmestyisi sinne. Alika istui pöytään ja tilasi edullisimman ruuan sivupöydässä. Pian hänen pöytäänsä istui amerikkalainen herra. Herra pälyili häntä ja kyseli kaikenlaista. Alika selitti koko tilanteen miehelle, koska hän vaikutti lämminsydämiseltä ihmiseltä. Mies kertoi kuulleensa useita vastaavia tarinoita, sillä hän kävi usein työmatkoilla Dubaissa jossa hänellä oli ystäviä työnsä kautta. Miestä kiinnosti myös Kreikka, jossa hän ei ollut vielä käynyt. He juttelivat koko illan ja mies oli kiinnostunut ostamaan Alikan kaulakorun, joten hänen ei tarvinnut myydä sitä muualle. Hän sai lentorahat heti kasaan. Hän pääsisi pois helvetistä jota hän oli unelmaksi luullut.

Seuraavana aamuna he poistuivat samalla taxilla lentokentälle, mies oli lentämässä Amerikkaan ja Alika kotiinsa Kreikkaan. Adil oli hotellin aulassa odottamassa kuin yllätys ruusukimpun kanssa, mutta amerikkalainen puolusti Alikaa. Hän pääsi eroon Adilista, joka oli käyttäytynyt kuin huijari. Aisha jatkoi elämistä Adilin palatsissa, Aisha koki sen ainoaksi vaihtoehdokseen.

Amerikkalainen lupasi että hän ja Alika tapaisivat joskus uudestaan Kreikassa, kun miehellä olisi lomaa työstä. Alika oli iloinen että kaikki päättyi niin, ettei hän ollut ehtinyt täysin muuttaa Adilin palatsiin. Nyt Alika voisi mennä opiskelemaan omassa maassaan.

Miljonäärin morsian, Cassandra

Cassandra oli juuri täyttänyt 33 ja hän mietti miten seuraavat vuodet tulisivat kulumaan. Hän oli saanut toteutettua suuren unelmansa, hän oli saanut avattua valokuvausliikkeen. Cassandra oli intohimoinen valokuvaaja, hän oli myös opiskellut taidetta ja kuvausta Pariisissa. Sen jälkeen Cassandra oli muuttanut takaisin synnyinseuduilleen Ranskan Rivieralle. Siellä oli aurinkoisempaa ja tietyllä tavoin rennompaa kuin kiireisessä Pariisissa. Sitä paitsi häntä oli aina pidetty pelkkänä maalaistyttönä, Pariisissa asuessaan hän ei ollut koskaan oikein päässyt kunnolla sisään paikallisiin piireihin. Niinpä hän oli ystävystynyt maahanmuuttajien ja muiden Provencesta tulleiden opiskelijoiden kanssa.

Cassandra oli muuttanut takaisin Rivieralle ja avannut oman valokuvausliikkeensä. Vanhemmat tukivat Cassandraa niin neuvojen kuin rahankin avulla ja pian hän sai huomata että liike alkoi menestyä. Ensin hän oli ollut hyvin varovainen ja pelännyt että liike jäisi huomaamatta asiakkailta, koska liike sijaitsi eräässä kulmassa meren lähellä, hieman kuin piilossa asiakkailta. Talvisin tuuli tuli liikkeeseen sisään ja kesäisin liikkeessä oli paahtava helle. Mutta hän ei voinut valittaa, pääasia oli että liike menestyisi ettei koko työ valuisi hukkaan.

Cassandralla oli pitkät kiiltävänmustat hiukset, jotka hän oli perinyt kauniilta tummapiirteiseltä äidiltään. Vaalealta isältään hän oli sen sijaan perinyt tummansiniset silmät. Nämä piirteet tekivät hänestä kauniin kuin lumikin. Hän oli lyhyt ja sirorakenteinen nainen joka piti merellä vietetyistä päivistä, tryffeleistä ja shamppanjasta. Kyntensä hän maalasi smaragdinvihreällä sävyllä, joka loisti kilpaa auringon kanssa kesäisin. Hän oli tottunut tekemään kaiken itse, eikä enää kaivannut Pariisin luksusta seurapiireineen, täällä hän sai olla kuka oli ja jos hän kyllästyisi hän pääsisi aina Provencen maaseudulle vanhempiensa maalaistaloon rentoutumaan.

Jean sen sijaan oli hyvin menestynyt neljääkymppiä lähestyvä liikemies, joka alkoi pelätä ettei löytäisi koskaan elämänsä rakkautta, sitä ainoaa oikeaa josta romanttiset elokuvat ja kirjat puhuivat. Toisinaan Jean ei ollut enää varma oliko oikeaa aitoa ainoaa rakkautta edes olemassa vai oliko kaikki yhtä höttöä ja teeskenneltyä elokuvaa. Jean oli elämänsä aikana kokenut paljon ja nähnyt myös lähipiirissä liikaa teeskenneltyjä, rahaan ja valtaan perustuvia ei rakkaussuhteita. Jean oli kyllästynyt naisiin jotka näkivät hänessäkin vain lompakon, eikä mitään muuta. Ei miestä, ei sydäntä, ei rakkautta vain sen mitä hänen avullaan saisi ostettua. Jean oli kyllästynyt myös niihin naisiin, joita ei kiinnostanut keskustelu hänen kanssaan vain kaupoissa pyöriminen. Dior sitä Vuitton tätä, Jean oli lopensa uupunut ja kyllästänyt. Jean osallistui paljon mieluummin kokouksiin kuin että viettäisi päivät kaupoissa. Niinpä hän veti hartiat korviin ja päätti lopettaa naisten tapailun viikottain, ainakin hetkeksi. Se olisi helpompaa ja edullisempaa hänelle.

Cassandra käveli liikkeeseensä ohjastamaan uutta työharjoittelijaa, joka oli valittu työhön toiselta puolen Ranskaa, Normandiasta. Uusi työntekijä vaikutti vilpittömältä ja nopealta oppimaan uutta, Cassandra tiesi että hyviä työntekijöitä oli vaikea löytää, etenkin rehtejä oli vain vähän saatavilla. Oli myös naisia jotka olivat työssä hetken kunnes löysivät rikkaan aviomiehen ja työntekijöitä jotka vaativat suurempaa palkkaa. Cassandra puisteli päätään, välillä tuntui ettei mikään sujunut. Mutta kun hän katsoi ulos auringon paisteeseen hän ei vain kyennyt olemaan surullinen, ei sitten millään. Tästä alkaisi hänen uusi tiensä uudella alalla, kohti menestystä. Toivottavasti.

Jean oli kokouksessa ja meinasi nukahtaa, aihe oli erityisen ikävystyttävän tylsä. Tietenkään hän ei voinut sitä kenellekkään sanoa, hän tiesi että hänen tulisi edes esittää asianmukaisesti kiinnostunutta, vaikka aihe kiinnosti kuin kiviä. Hän ei sitä paitsi hyötynyt juuri tästä aiheesta mitenkään. Lopulta kokous oli ohitse ja Jean sai koottua paperit kasaan. Kunnes ohitse viihotti siivooja joka kaatoi hänen paperinsa. Jean oli liian väsynyt huutaakseen perään. Hän päätti että hän tarvitsi lomaa ja nopeasti. Tai hän saisi sydänkohtauksen tätä menoa. Kaikki tuntui niin raskaalta, vaikealta ja ennen kaikkea tylsältä.

Cassandra sulki liikkeensä oven ja lähti hyvillä mielin kotia kohti. Cassandra ei ollut aloittanut kenenkään tapailua Rivieralla, vielä. Hän oli tapaillut muutamaa miestä Pariisissa mutta pariisilaisille hän oli aina vain ollut se maalaistyttö toiselta puolen Ranskaa. Hän ei ollut sopeutunut luksuspiireihin, eikä tuntenut itseään kotoisaksi turistien ja nähtävyyksien keskellä. Hän halusi olla oma itsensä, vaikka sitten revennyt punavihreä rantahame päällään, ei luksuslaukku olalla viihottamassa Pariisin katuja pitkin. Viimeisin mies oli pettänyt häntä, hän oli ollut miehelle kuin jokin halpa koru, sellainen jota pidetään silloin kun parempaa pysyvää ei löydetä. Hän oli totaalisen pettynyt ja tullut petetyksi niin että tunteet kuolivat. Hän ei ollut varma tuntisiko mitään enää koskaan ketään kohtaan. Tuntui että tunteet jäivät Pariisiin. Toisaalta hän oli myös onnellinen siitä, ettei hänen tarvinnut elää ihmissuhdedraamoja läpi kerta toisensa jälkeen, uudelleen ja uudelleen.

Jean lysähti tuolille ja katsoi matkatarjontaa, sitten hän muisti saamansa etukupongin: hän voisi lähteä Rivieralle alehintaan, kesä oli alkanut ja aurinkoa pitäisi riittää. Plussaa myös siitä ettei hänen tarvitsi istua lentokoneessa tuntikausia. Ehkä hän onnistuisi tapaamaan vielä jonkun mukavan ihmisen matkan varrella, kuka ties. Jean söi illalliseksi vielä ratatouillea ja nukahti levottomaan uneen jossa hän seikkaili Afrikassa Megan Foxin kanssa. Aamulla herättyään hän oli erittäin pöllämystynyt.

Kesä oli vihdoin tullut ja niin myös rantakelit. Cassandra muisti hajonneet sandaalinsa ja suuntasi kaupoille, hänen täytyisi ostaa uudet sandaalit ennen kuin jalat hikeentyisivät liikaa. Sandaalikaupassa Cassandra kiinnitti huomiota tyylikkäästi pukeutuneeseen mutta väsyneeseen mieheen joka etsi katseellaan kuin jotain kauan sitten kadotettua. Pian mies tervehdi Cassandraa ja luuli häntä myyjätytöksi. Cassandraa ärsytti ja hän poistui liikkeestä ostettuaan sandaalit. Pian mies kumminkin tuli puhumaan Cassandralle. Mies kertoi olevansa lomamatkalla Rivieralla ja pyysi anteeksi sitä että hän kutsui Cassandraa myyjätytöksi. Cassandraa ajatus alkoi jo naurattaa, hän hymyili.

Pian mies esittäytyi:
- Olen Jean! lähde kahvilaan kanssani.

Cassandra mietti hetken, pitäisikö vai eikö ja oliko hänellä mitään muuta hävittävää kuin kovia kolhuja saanut sydämensä ja pelko epäonnistumisista. Hän vastasi miehelle harkitsevansa asiaa, ihan totta. Pian mies puristi hänen kättään ja antoi numeronsa hänelle suunnaten pois.

Ilta saapui ja Cassandra suuntasi ravintolaa kohti. Hänellä oli tyylikäs puku ja jälleen smaragdinvihreäksi lakatut loistavat kynnet. Mies odotti pöydässä, ilman kukkaa mutta tyylikkäänä kumminkin. He tervehtivät toisiaan poskipusuilla kuten tapana on. Mies tilasi illalliseksi sammakonreisiä ja creme brulee jälkiruuan, Cassandra valitsi vegeannoksen. He juttelivat myöhään yöhön ja Jean kertoi hänelle tärkeästä, hyväpalkkaisesta mutta supertylsästä työstään johon kuuluu väsyttäviä pitkiä kokouksia. Cassandra puolestaan kertoi miehelle liikkeestään, Pariisin kokemuksistaan ja tuntemastaan juurettomuudesta Pariisissa. He olivat samaa mieltä, myös Jean oli ajan kuluessa kyllästynyt Pariisiin ja muuttanut sivummalle, tosin töiden parissa hän piipahti Pariisiin.

Pian Cassandra muuttui äkäiseksi ja ilmoitti että treffit ovat nyt ohitse. Hän käveli kovaa vauhtia pois ja Jean pelkäsi ettei näkisi Cassandraa enää ikinä, hän katosi yön selkään. Miten nainen voi muuttua yhtäkkiä mukavasta hymyilevästä naisesta täysin eri ihmiseksi joka on kylmä ja etäinen. Jeanilla oli se tunne että tämä nainen on jotain tärkeää, mutta myös kuin pala saippuaa joka lipeää hänen otteestaan heti kun hän saa otteen ja luulee että hänestä pidetään. Sellaista ei ollut sattunut ennen, ei ainakaan useita kertoja. Hänen täytyisi tarkkaan miettiä, miten tekisi vaikutuksen Cassandraan. Ainakaan palkkansa avulla se ei tulisi onnistumaan, koska Cassandra ei ollut itsekkään aivan köyhä.

Cassandra oli äkäinen koska hän oli luullut Jeania tavalliseksi työmieheksi, ei hän ollut kuvitellut että Jean olisi miljonääri joka reissaa joka puolella palaverien takia ja omistaa taloja sieltä sun täältä. Hän oli myös äkäinen koska tiesi että sellainen mies saisi myös häntä nuoremman mallinaisen, joten hän tunsi ettei hänellä olisi kovinkaan paljon mahdollisuuksia tehdä vaikutusta. Miksi olisi? mitä erityistä hänessä muka voisi olla? miksi hän edes haluaisi rikkaan miehen. Kaikki tuntui järjettömältä. Yksin on parempi, Cassandra tuumasi.

Jean oli pistänyt merkille Cassandran kauniit silmät ja lumoavan hymyn. Hän ei kaivannut mitään mallinaista, vain nätin naisen joka olisi myös mukava eikä rahan perään. Pian Jean huomasi ettei hän vain voisi luovuttaa. Seuraavana päivänä Jean ilmestyi Cassandran liikkeeseen. Cassandra meinasi tipauttaa kahvinsa lattialle, koska hän ei ollut ajatellut että Jean tulisi liikkeeseen noin vain ja niin nopeasti kuin lintu. Hän yritti piiloutua takahuoneeseen, mutta se oli myöhäistä Jean oli huomannut hänet ja heitti poskipusun. Mies tuoksui voimakkaalta hajuvedeltä ja Cassandraa yskitti, hän ei pitänyt enää hajuvesistä. Ei kaiken sen Pariisin luksuksen jälkeen, ei enää exänsä jälkeen. Jean kysyi voisiko eilisen hyvän illallisen toistaa joskus, Cassandra mietti hetken ja vastasi kyllä. Jean ihmetteli Cassandran etäisyyttä ja mietti miten hän saisi paremmin kontaktin häneen.

Seuraavalla illallisella Jean suuteli Cassandraa intohimoisesti ja pitkään niin että Cassandra tuntui kaatuvansa korkeilla koroillaan aivan pohjalle, että sellainen illallinen. Cassandra ei muistanut oliko hän koskaan tavannut miestä joka oli niin intensiivinen, utelias ja intohimoinen. He keskustelivat koko illan myöhään yöhön saakka, kunnes tarjoilija liikehti levottomasti ja he ymmärsivät että olisi aika jo poistua. Jean suuteli Cassandraa uudelleen ja kysyi tulisiko Cassandra hänen luokseen täksi yöksi vai olisiko vielä liian aikaista. Jean vaikutti ymmärtäväiseltä ja hymyili. Cassandra epäröi ja katsoi pois päin, hän haluaisi pitää miehen jännityksessä. He kävelivät yhtä matkaa, Jean ei koko tuona aikana tiennyt tulisiko Cassandra nyt hänen luokseen vai ei, joten hän oli hiljaa ettei vain möläyttäisi mitään tyhmää. He kävelivät yhtä matkaa ja lopulta Jean otti häntä kädestä kiinni ja pujahti kukkien täyteisen pienen kujan ohitse suurelle pihalleen. Rosoisen kadunkulman takaa avautui mieletön maisema. Pian Cassandra huomasi huikean vanhan renesanssipalatsin ja kuin itsestään syttyvät valot jotka valaisivat koko talon ja pihan kuin unessa. Pihalla oli yös huippukallis auto ja suihkulähde jossa ui värikkäitä kaloja.

Cassandra halusi kumminkin herätä tästä unesta, sellaisesta unesta joka ei vain tuntunut oikealta ja juuri hänen uneltaan, vaan jonkun toisen unelta ja sadulta joka ei vain voisi olla totta. Cassandra irrottautui Jeanin kädestä ja astui taaksepäin. Jean näytti hämmentyneeltä, eikö Cassandra pitänytkään hänestä ja hänen yhdestä talostaan. Jean mietti hetken olisiko hänen pitänyt tavata Cassandra vain hotellissa, jottei olisi hämmentänyt naista liikaa.

Cassandra halasi Jeania, hän ei halunnut olla liian kylmän ja etäisen oloinen. Hän hymyili kauniisti. Hetken aikaa Jean uskoi että Cassandra suutelisi ja astuisi sisälle taloon. Mutta näin ei käynytkään, Cassandra ilmoitti aamukiireistä ja häipyi nopeasti ilman että Jean ehti sanaakaan sanoa. Niinpä hän huusi perään hyvät yöt Cassandran tumman hahmon hävitessä kujan varjoihin. Jean mietti miten saisi Cassandran luottamaan itseensä, hän oli kuin saippua aina kun hän oli saamassa otteen ja onnistumassa hän huomasi palaavansa lähtöasemiin niin että Cassandra käänsi selkänsä ja hymyili vain kaukaa.

Kotiaan kohti suunnatessa Cassandra kompastui, mutta jatkoi heti samantien matkaansa ilman korkokenkiään. Hän törmäsi tiellä mieheen joka pyysi savuketta. Cassandra oli lopettanut polttamisen ajat sitten. Mies lähti seuraamaan Cassandraa ja pysytteli vierellä koko ajan. Pian hän pelkäsi henkensä edestä. Mies ilmoitti tietävänsä mistä Cassandra oli tulossa ja kysyi oliko hän sen rikkaan ukon naikkonen. Cassandra ilmoitti ettei tunne talon omistajaa ja juoksi pois.

Yöllä kodissaan Cassandra nukkui levottomasti kääntyillen edes takas ja nähden painajaisia. Sitten hän heräsi kesken unien miettimään mitä se kaikki oli ollut ja olisiko hänen ollut turvallisempaa olla kodissaan vai Jeanin luona. Oliko hän tehnyt elämänsä suurimman virheen tutustuessaan aivan liian rikkaaseen miljonääriin joka omisti taloja sieltä sun täältä, vai tekisikö hän elämänsä pahimman virheen jos olisi aina liian kylmä Jeania kohtaan ja jäisi yksin, ypöyksin. Hän ei kumminkaan haluaisi miestä jonka seurassa hän tuntisi olonsa turvattomaksi. Mistä hän edes voisi tietää mikä olisi oikein mikä väärin hänen tulevaisuuttaan ajatellen, mitä jos asioiden antaisi mennä vaan omalla painollaan omalla ajallaan..

Tiellä kohdattu mies palasi takaisin nuuskimaan Jeanin taloa. Ensin hänen täytyi tarkistaa oliko kukaan sisällä ja nukuttiinko talossa vai ei. Se oli tällä kertaa vaikeaa koska talossa oli kaikki valot päällä ja myös kameravalvonnasta varoitettiin kyltillä. Varas katosi yöhön ja tiesi ettei tänä yönä onnistaisi, kuunvalo johdatti varkaan takaisin tielle..

Jean oli palannut takaisin työasioidensa äärelle, lukemaan työsähköpostit ja kuuntelemaan vastaajan viestit keskellä yötä. Hän teki aivan kuten aina ennenkin hän teki, hän purki suhdeongelmansa ja yksinäisyytensä hukuttamalla itsensä töihin niin että hän oli kaulaansa myöten täynnä tehtäviä. Hän oli aikaisemmissa suhteissa jopa todennut naisille että hän on naimisissa työnsä kanssa, koska niin se aina lopulta meni kun hän huomasi ettei saanutkaan oikaa suhdetta ja naista joka aidosti välittäisi hänestä. Työn valtameri hukutti ja pyyhki hänen tunteensa ja murheensa mukanaan tarjoten muuta ajateltavaa.

Aamulla herättyään Cassandra ajatteli kaiken olleen vain unta ja hän palasi työhönsä kuten muinakin aamuina. Hän myös toivoi ettei Jean ilmestyisi hänen työpaikalleen ruusun tai jonkin lahjan kanssa, kuten saattaisi hyvinkin käydä. Toisaalta taas hän toivoisi kyllä näkevänsä Jeanin, mutta hän pelkäsi ettei hän olisi riittävän hyvä.

Jean kurtisti kulmiaan, hän oli saanut liiankin hyvän työtarjouksen toiselta puolen maailmaa. Työkeikka kestäisi puoli vuotta tai vuoden. Mutta jos hän valitsisi tämän työkeikan häneltä menisi sivuun muut työt ja Cassandra. Hän tiesi kokemuksesta etteivät naiset häntä odotelleet. Mutta hän myös tiesi ettei hänen kannattaisi tuhlata upeaa mahdollisuutta mitä jos -tilanteiden vuoksi. Hänen olisi ajateltava järjellä, ei sydämellä tällä kertaa.

Cassandra valmistautui päivälliselle jolle  Jean oli hänet kutsunut. Hän laittoi ylleen leveähelmaisen kesähameen ja silkkihuivin kaulaansa, hän halusi tuntea itsensä kauniiksi tänä päivänä. Jean kehui häntä ja hänen asuvalintaansa. Tällä kertaa Jeanilla oli myös pieni lahja mukanaan, se oli tryffelirasia Monacosta. Cassandra pisti merkille että Jean näytti jotenkin huolestuneelta ja hermostuneelta, missä oli se hymyilevä utelias mies johon hän oli aikaisemmin tutustunut. Juteltuaan tunnin Jean paljasti lopulta saamastaan työkeikasta. Cassandra sanoi että Jeanin täytyy ehdottomasti tarttua tilaisuuteen, ettei katuisi myöhemmin. Jean tarttui hänen käteensä ja he molemmat hymyilivät surullista hymyä, eron surua.

Cassandra tiesi että kaikki ei tulisi päättymään hyvin, kuten ei aikaisemmissakaan suhteissa. Aina tielle tuli jokin mahdoton este, jonka yli eikä ali hän päässyt koskaan. Hänen oli ylipäätään aivan turha treffata ketään, koska aina ilmestyi jokin asia joka pilasi lopulta kaiken. Oli ollut petetyksi tulemista, miehiä jotka ilmoittivat muuttavansa toiselle puolen Ranskaa nuoremman naisen kanssa, oli ollut Pariisin luksuspiirit joihin hän ei ollut oikein päässyt mukaan, oli myös ollut yksi mies joka ilmoitti tuntevansa itsensä liian naiselliseksi suhteeseen naisen kanssa. Kaikki oli aina ilmennyt täysin yllättäen parin kuukauden ja vuoden seurustelun jälkeen. Sitten hän joutui palamaan taas lähtöpisteeseen, useimmiten surun murtamana.

Hän päätti että eteenpäin oli mentävä. Aika kului päivät muuttuivat viikoiksi ja viikot kuukausiksi. Cassandra vietti kaunista lämmintä kesää nauttien rantaelämästä ja ravintolailloista sukulaisiensa kanssa. Liikekin menestyi. Kaikki oli niin hyvin kuin olla voi, mutta joskus hän hiljeni ja tunsi että jotain puuttui.

Jean tunsi samalla tavoin. Hän oli ollut jo muutamia kuukausia Lontoossa töiden parissa. Kaupunki tarjosi hänelle uskomattoman paljon tehtävää ja nähtävää. Hän tunsi itsensä kiireiseksi ja viikonloput hän vietti teattereissa, konserteissa, kaupunkikierroksilla, puistoissa ja muualla. Jean oli kiitollinen saamastaan työtarjouksesta ja upeasta mahdollisuudesta, mutta hän ei voinut sille tunteelle mitään että jotain puuttui, Cassanda puuttui yhä hänen viereltään..

Eräänä täysikuun iltana Cassandran puhelin piippasi. Hän ei tietenkään ystäviensä seurassa edes kuullut puhelimen piippausta ja huomasi puhelun ja viestin vasta saapuessaan kotiinsa yömyöhään. Se oli Jean. Jean kertoi kuinka upeassa kaupungissa oli ja miten mahtavaa kaikki oli, mutta silti hän kaipasi Cassandraa. Cassandra myönsi tuntevansa samoin. Jean oli innostunut ja pyysi Cassandraa tulemaan luokseen, edes yhdeksi viikonlopuksi!

Cassandra innostui ajatuksesta, olisi hienoa vihdoin nähdä Jean ja Lontoo mutta.. Hänellä oli elämässä kaikki juuri nyt niin hyvin ettei hän voinut antaa kontrollinsa pettää ja lähteä. Hän tiesi miten haikeaa oli lähteä ja tulla takaisin, hän ei haluaisi sitä. Hän ei haluaisi tuntea uudelleen juurettomuuden ja kaipuun tunnetta, sitä tunnetta jota hän tunsi aina Pariisissa. Tuossa rakkauden kaupungissa joka oli hänelle vain kotiinkaipuun kaupunki.

Jean oli pöllämystynyt ja varsin pettynyt. Vihdoin hän sai Cassandran innostumaan ja lupasi näyttävänsä hänelle kaikki Lontoon nähtävyydet, mutta jälleen kerran Cassandra oli kuin pala saippuaa joka lipesi hänen otteestaan yhä kauemmaksi ja kauemmaksi. Lopulta Jean tunsi itsensä niin pettyneeksi ja uupuneeksi että hän päätti luovuttaa, antoi asian olla niin kuin oli. Hän tunsi ettei hän riittäisi tälle naiselle vaikka kuinka yritti ja nyt oli pitkä välimatkakin esteenä. Millä nyt enää oli merkitystä, vain työllä. Jean tunsi painon harteillaan mutta tarttui silti työpapereiden ääreen.

Seuraavana päivänä Jean seisoi bussipysäkillä, koska hän oli jättänyt kalliit autonsa Ranskaan. Hän puhui puhelua sukulaiselleen Ranskaan. Yhtäkkiä nainen hänen takanaan ilmestyi hänen eteensä ja kysyi puhuuko hän ranskaa. Jean vastasi myöntävästi. Nainen kertoi asuneensa nuorempana vuoden au pairina Pariisissa. Heillä riitti paljon juteltavaa. Nainen hymyili lakkaamatta ja hänen silmänsä säkenöivät. Lopulta keskustelu johti siihen että nainen pyysi Jeania kahville. Jean epäröi mutta suostui.

Viikonloppuna vapaa-ajallaan Jean kohtasi bussipysäkillä näkemänsä naisen kahvilassa. Nainen oli etuajassa ja hymyili jälleen lakkaamatta. Heillä riitti puhuttavaa ja nainen kertoi suunnitelmistaan palata takaisin Ranskaan, ainakin lomille. Nainen tuoksui voimakkaalta parfyymiltä, kenties YSL, Jean mietti. Lopulta nainen tarttui Jeanin käteen ja hymyili edelleen kurkottaen lähemmäksi häntä. Jean ymmärsi varsin pian että tässä oli nyt kyse muustakin, nainen ei ainoastaan kaivannut ranskankielen opettajaa, vaan myös charmanttia ranskalaista miestä vierelleen. Niinpä Jean päätti että oli aika päättää ilta tähän, sillä hän ei nyt etsinyt suhdetta eikä muutakaan. Jean myös antoi naiselle erään sinkkuystävänsä numeron, koska hän oli edelleen ihastunut Cassandraan, jota hän ei saanut mielestään. Hän oli tehnyt itselleen testin ja kokeen olisiko hän voinut unohtaa Cassandran, mutta se ei ollut onnistunut.

Jean soitti jälleen Cassandralle ja ihmetteli kuinka vähän Cassandra piti yhteyttä häneen. Oliko kaikki kunnossa? oliko Cassandra jo tutustunut toiseen?

Cassandra vaikutti puhelimessa iloiselta, iloisemmalta kuin ennen. Jean ihmetteli asiaa. Pian Cassandra ilmoitti hänelle että hänellä on nyt lomaa ja vapaa-aikaa enemmän. Hetken aikaa Jean kuvitteli sen tarkoittavan sitä että Cassandra tulisi Lontooseen. Sitten Cassandra vain kertoi lähtevänsä reissuun ystäviensä kanssa. Jean suuttui ja tällä kertaa hän antoi suuttumuksensa kuulua: hän oli uhrautunut ja jättänyt toisen naisenkin Cassandran takia ja tässä oli kiitos se että Cassandralle kelpasi vain ystäviensä seura, ei hänen. Ja nyt oli lomamatkakin varattuna, ilman häntä.

Cassandra yritti selittää asiaa selkeämmäksi, kyse oli vain venereissusta lähimaisemiin, ei mistään kaukaisesta lentolomasta josta Jean jäisi paitsi! Jeanin mielestä se oli loma joka tapauksessa, hän kun olisi tarjonnut paljon paremman ja mielenkiintoisemman loman.

Tämän jälkeen he eivät pitäneet yhteyttä kahteen viikkoon, kunnes Jean myönsi hermostuneensa aivan turhasta asiasta ja Cassandrakin alkoi jälleen pitää yhteyttä.

Kaikki palasi ennalleen, paitsi että Cassandra epäili yhä suhteen kestävyyttä. Koska tahansa Jean voisi löytää uuden unelmiensa naisen ja silloin hän olisi ollut vain yksi monista, yksi unohdettu lisää. Cassandra yritti kumminkin uskoa itseensä ja suhteen tulevaisuuteen. Toisinaan se oli vaikeaa, kuten silloin kun Jean sai raivokohtauksen.

Pian Jean sai työhönsä liittyvän uuden paremman työtarjouksen. Tällä kertaa hänelle luvattiin vakaata tulevaisuutta Lontoossa, mikäli hän vain haluaisi jäädä. Mikäli asialle ei ollut mitään esteitä. Jean lupasi miettiä asiaa ja palata asiaan pian. Voisko hän kieltäytyä tarjouksesta vain yhden naisen vuoksi? Pahimmassa tapauksessa hän voisi menettää molemmat ja se olisi liikaa. Hän tiesi että koko elämä oli suuri riski ja riskejä täytyi ottaa, hän ei ollut koskaan pitänyt riskien täydestä välttämisestä. Mutta nyt hän tosissaan mietti kieltäytymistä ja Ranskaan paluuta. Sitä paitsi hän ei tuntenut olevansa kotona.

Cassandra kuuli asiasta ja silloin hänen maailmansa romahti. Hän tunsi ettei ollut riittävän hyvä Jeanille. Hän tunsi että hänestä voisi koitua todellinen ongelma, mikäli Jean kieltäytyisi tarjouksesta ja he myöhemmin eroaisivat. Hän ei halunnut ajautua syntipukiksi, eikä esteeksi toisen upealle uralle. Häntä hermostutti nyt kaikki. Ehkä hän antaisi vain asioiden olla. Sitten sattui jotain yllättävää joka muutti kaiken. Jeanin tärkeä sukulainen loukkaantui Alpeilla, siltä istumalta Jean tiesi heti ettei hän voinut hyväksyä tarjousta. Hän antoi tarjouksen mennä ohi ja palasi Ranskaan. Sukulainen oli onnellinen ja tyytyväinen siihen että Jean tuki häntä. Päivä päivältä sukulainen otti askelia parantuakseen ja lääkärien mukaan Jeanin läsnäololla oli parantumisen kannalta suuri merkitys. Joskus työ ei vain voittanut kaikkea elämässä, sen Jean sai tietää. Päivä päivältä Jeanin sukulainen palasi parempaan kuntoon ja lähes samaan terveyteen kuin ennen onnettomuutta. Jean tiesi että hänestä oli ollut sekä apua että iloa. Mitä jos hän olisi hyväksynyt työtarjouksen? Jean mietti että hän voisi nyt olla erittäin onneton ja allapäin, mutta rikkaampi. Raha ei tuonut hänelle onnea.

Jean halusi elämänsä vielä tasaisemmaksi ja kaipasi vierelleen Cassandraa. Cassandra asui yhä omassa kodissaan, mutta he tapailivat joka viikko. Jean keksi loistavan illallisidean Cassandraa varten, nyt kun hänellä vihdoin oli aikaa kaikelle muulle.

Meren aallot välkehtivät kilpaa kuunvalon kanssa. Cassandra astui veneeseen, jossa illallisseura odotti häntä. Jean oli pukeutunut tyylikkäästi ja hänellä oli kaksivärinen punavalkea ruusu mukanaan. Pöytä oli katettu kauniisti ja vene keinahteli kevyesti aaltojen mukana. He söivät rauhassa ja nauttivat merestä ja musiikista. Sitten Jean polvistui kosimaan Cassandraa. Se oli todellinen yllätys, sillä hän ei osannut odottaa mitään sellaista sinä iltana.

Cassandra ei epäillyt, hän vastasi kyllä. He olivat vihdoin yhdessä. Lisäksi Jean kertoi saamastaan huipputyötarjouksesta heti seuraavana päivänä: hänellä kävi onnenpotku. Sillä Jean oli saanut täyden yllätyksen, työtarjouksen samalta seudulta jossa Cassandra asui. Avioehdon he tekivät kaiken varalta ja sitä ehdotti alunperin Cassandra. Kaiken lisäksi työ oli Jeanin oman alan työ ja vakituinen.

Neuvokas Rushda ja pako Pariisiin

Rushda oli juuri täyttänyt 18v. Hän oli nuori syyrialaisnainen, joka toivoi parempaa tulevaisuutta toisessa maassa täysin vapaana mutta tunsi ettei vieläkään ollut täysin oma itsensä. Rushda oli muuttanut Suomeen jo 6 vuotiaana ja siitä lähtien hän ei enää kovinkaan hyvin muistanut vanhaa kotimaataan. Pikkuhiljaa viimeisimmätkin muistonrippeet alkoivat haaleta ja unohtua, muistoissa oli silti yhä muun muassa Rushdan isoäiti joka teki erityisen hyvää ruokaa ja perheen suuret juhlat. Luonteeltaan hän oli ujo, itsepäinen, herkkä ja rohkea. Hänen äitinsä sanoi hänelle usein ettei itsepäisyys ollut hieno piirre naisissa, sillä Allah arvosti suuresti naisia jotka olisivat nöyriä eivätkä pokkuroisi.

Rushda ei tuntenut oloaan kotoisaksi koska hän ei ollut enää varma mitä hän halusi ja hän ei ollut varma tunsiko hän itseään siksi kuka hän aidosti halusi olla. Rushdan uskonto oli päätetty jo aikoja sitten. Hän ei edes tiennyt että kukaan voisi koskaan noin vain valita uskontoa, ei tätä hän ei tiennyt ennen kuin tutustui samassa koulussa olleeseen tyttöön joka päätti vaihtaa uskontonsa islamiin erään somalimiehen takia. Hän ei tiennyt huvittiko vai itkettikö häntä ajatus, häntä vain kummastutti suomalaisten vapaus valita ja tehdä mitä vain. Ilman että suku tuomitsisi rankalla otteella ja jopa ikuisella välien rikkoutumisella ja rumilla sanoilla! Sen takia Rushda peitti kasvonsa huivin taakse ja kätki surunsa, aina jos hänellä oli paha mieli hän saattoi vetää huivia syvemmälle niin ettei kukaan saisi koskaan tietää hänen aidoista tunteistaan ja mielipahasta. Hänen oli liiankin helppo kätkeä ajatuksensa ja kääntyä pois. Hän ei vain voinut elää ja tehdä niin kuin muut. Hän arvosti vapautta ja piti sitä yhtenä suurimmista lahjoista ja hän oli valmis tekemään lähes mitä tahansa saavuttaakseen aidon vapauden myös itselleen.

Mielipaha tuli erityisesti siitä ettei Rushda kokenut voivansa päättää omista asioistaan, kaikki oli liikaa suunniteltu häntä varten kuin näytelmä. Koko aikuisuuden elämä oli kuin valmiiksi suunniteltua näytelmää josta hänen ei sopisi poiketa tai hän ajautuisi sivuraiteille koko suvun vihattavaksi. Ensin oli suunniteltu uskonto sääntöinen häntä varten, sen jälkeen tietty ala jolle Rushdan perhe toivoi hänen valmistuvan, sen jälkeen jo kaavailtiin yhtä perhetuttavamiestä hänen aviomiehekseen ilman että hän edes tunsi miestä. Seurustelua ei toki sallittaisi, vaan hänen olisi määrä tavata perhetuttumies Omar vain kaksi tai kolme kertaa ja sitten olisi päätettävä häiden päivämäärä. Toki myös lapsia toivottiin, sillä Rushdan äiti toivoi että hänestä tulisi ainakin kuuden lapsen äiti, kahdeksankaan ei olisi pahitteeksi. Rushda oli asiasta eri mieltä, mutta hän ei uskaltanut sanoa sitä.

Mikään pakko ei tietenkään ollut, ei toki, niin isäkin Rushdalle aina muisti sanoa. Mutta jos hän kieltäytyisi noudattamasta tiettyä kaavaa, kaikki menisi pieleen ja kaatuisi niskaan kovempaa kuin koskaan. Silloin hän olisi häpäissyt sukunsa ja siitä ei hyvää seuraisi. Hän ei myöskään tiennyt kestäisikö hän ikuista yksinäisyyttä ja nöyryystä jos hänen sukunsa katkaisisi välit lopullisesti häneen ja vihaisi häntä loputtomiin asti ja sekin olisi kamalaa jos hän jäisi täysin yksin. Hänellä oli suuri paino hartioillaan ja sydämellään, hänen oli valittava joko hyvät lämpimät välit sukuunsa noudattaen toisten tahtoa luopuen täysin vapaudestaan ja omista haaveistaan. Antaen tuulen viedä paremman tulevaisuuden mukanaan. Hän ei vain halunnut niin käyvän.

Uskonnossa oli korostettu omista mielihaluista luopumista, joten Rushda ei aina tiennyt tekikö hän väärin jos hän haaveili omien haaveiden toteuttamisesta ja oman tahtonsa noudattamisesta sääntöjen ja määräysten sijaan. Hänen olisi oltava nöyrä ja kuuliainen musliminainen joka pitäisi Allahin sanomaa tärkeänä ja noudattaisi kaikkea, pysytellen itse sivussa ja noudattaen muiden määräyksiä. Sitten hän ajatteli syvemmin ja mietti voisiko se tosiaan nykyaikana ja vielä Suomessa olla väärin, jos hän haluaisi elää eri elämää kuin hänelle suunniteltua näytelmää jossa hän tuntisi olevansa kuin eksynyt pikkulapsi suuressa teatterissa.

Rushda katsoi kaukaisuuteen aina iltaisin hän katseli tähtiä ja mietti miten toteuttaisi haaveensa ja uskaltaisiko hän vai vihaisiko suku häntä ikuisesti. Joskus hän haaveili vain karkaavansa, pakkaavansa pienen nyytin ja lähtevänsä. Se ei tietenkään ollut mahdollista, koska hänellä ei ollut sellaiseen varaa sillä hän oli opiskelija. Hänen suurimpiin haaveisiinsa kuului vapaampi elämä jossa ei tarvitsei jatkuvasti käyttää huivia ja noudattaa tiukasti uskontoa, vaan hän saisi pukeutua kuten muutkin nuoret. Hän oli joskus hieman kateellinen opiskelutovereilleen jotka bilettivät ja saivat seurustella, tosin hän vain ajatteli että jonain päivänä hänkin alkaisi käyttäytymään samalla tavalla jos hän saisi vapauden lahjan edes hetkeksi. Hän halusi myös matkustaa ja asumaan Ranskaan ainakin vuodeksi, se ei olisi mahdollista jos hän suostuisi menemään naimisiin perhetutun kanssa.

Hän haluaisi myös seurustella ja nähdä minkälainen olisi hänelle sopiva ja hyvä kumppani. Hän oli viisas ja tiesi ettei hän voisi koskaan valita hetkessä miehekseen jotain isän perhetuttua joka olisi rikas. Hän ei halunnut miestä vain rahan takia, hän halusi tuntea ja kokea aidon rakkauden mutta myös sitä ennen vapaudn. Hän myös tunsi että hänelle kaavailtu koulutus valuisi hukkaan jos hän opiskelisi mutta naisi perhetutun ja jäisi suurperheen äidiksi. Rushda myös haluaisi oman ikäisen kumppanin, eikä itseään kymmentä vuotta vanhempaa kumppania, koska hän ei tuntenut oloaan kotoisaksi eikä rennoksi vanhempien miesten seurassa. Hän tiesi ettei ikäero ollut maailmanloppu kuten Rushdan äiti tuppasi sanoa ja hän myös tiesi ettei ikäero haitannut kaikkia suhteessa olevia. Silti häntä kuvotti ja pelotti ajatus.

Hän tiesi kuinka monien nuorten elämä valui hukkaan väärien valintojen seurauksena, ne valinnat voivat olla mitä tahansa uskonnon orjallisesta noudattamisesta huumeisiin tai lähes mihin tahansa pakonomaiseen. Hän ei vain halunnut samaa kohtaloa itselleen, hän ei haluaisi pakkomiellettä mihinkään asiaan. Hän halusi vain elää elämää omana itsenään hiukan vapaammin niin kauan kuin se olisi mahdollista, jos olisi koskaan.

Rushdan nimeä usein ihmeteltiin niin koulussa kuin muuallakin. Hänen nimensä tarkoitti tietämystä ja Rushda oli kiitollinen nimestään, siitäkin huolimatta vaikka se oli lähes tulkoon liiankin erikoinen ja erikoisuutta korostava nimi toisessa maassa. Hän oli välillä hieman taikauskoinen ja ajatteli nimen olevan enne ja toivon mukaan enne paremmasta, vapaudesta.

Sitten eräänä päivänä hän löysi täysin etsimänsä, hän oli koko päivän aurinkoisen onnellinen mutta hän ei paljastanut syytä perheelleen. Rushda uskalsi vihjata haaveestaan vain varovasti koulussa. Rushdan isä ajatteli että hän vihdoin suostuisi naimaan perhetuttavamiehen, siitä täytyi olla kyse!

Kyse oli oikeasti siitä että Rushda oli vihdoin löytänyt au pair paikan Ranskasta, jonne hänet oli jopa hyväksytty. Hän oli käyttänyt luvattoman paljon salaa aikaa kirjaston netissä paikan etsimiseen ja vihdoin onnisti. Kotonaan hän ei tietenkään voinut mitään tietoa etsiä vanhempien valvovien silmien alla. Alunperin hän oli keksinyt idean ystävältään, joka oli kääntynyt islamiin somalikihlattunsa takia, ko. nainen oli ollut vuoden au pairina Espanjassa ja hän oli kertonut että se oli ollut loistava tilaisuus. Rushdan oli tartuttava tilaisuuteen, tai ainakin kokeiltava onneaan ja nähtävä jos hänet valittaisiin myös. Hänellä oli voittajafiilis, vaikka hän ajattelikin ettei edes toteuttaisi ideaa, koska hän ei kumminkaan uskaltaisi eikä voisi.

Yhtenä iltana hän oli aivan liian väsynyt kotiaskareista, aterian valmistamisesta ramadanin päättymisen kunniaksi ja opiskelusta. Hän unohti puhelimensa päälle ja nukahti. Sitten Rushdan isä vilkaisi hänen puhelintaan, jossa oli ystävälle lähetettyjä viestejä liittyen haaveeseen Pariisiin lähdöstä. Isä raivostui, mutta ei kumminkaan sanonut mitään sillä hän päätti että asia käsiteltäisiin vasta illallisjuhlan jälkeen, jos hän vain suinkin pystyisi hillitsemään itsensä ja olemaan katsomatta Rushdaan koska se tekisi hänet entistä vihaisemmaksi! Miksi hänellä oli tytär joka salasi asioita, sitä isä ei voinut ymmärtää. Rushda oli perheen musta lammas joka salaisi asioita ja nyt hän sai sen selville. Milloin se oli alkanut, sitä isä ei edes tiennyt. Hän vihasi ajatusta. Itsepäisestä nuoresta naisesta oli pian kasvamassa valehtelija jolla oli ties mitä kaikkia salaisuuksia, isä ei voinut hyväksyä ajatusta.

Juhlissa riitti kovaa ääntä, hyvää ruokaa, iloa ja kovaa musiikkia. Seuraavana päivänä isä otti Pariisin lähtöön liittyvät viestit puheeksi Rushdan kanssa.

"Mitä meinaat tällä? luuletko että saat luvan lähteä noin vain? etkö enää välitä perheestäsi? oletko lähdössä pysyvästi vaiko vain lomalle! luuletko että saat luvan" isä kajautti asian ilmoille.

"Minä vain... en tiedä mitä ajattelin, ei se ollut tahallista, se oli vain turha keskustelu opiskelutoverin kanssa, ei mitään pahaa" Rushda selitti.

"Väitätkö että opiskelutoverisi kannustaa sinua tekemään näin? jos asia on kuten väität et enää pidä yhteyttä siihen ystävääsi! hän haluaa johdattaa sinut huonoille teille! kohti kaikenlaista länsimaista irstailua jolloin et enää itsekään voi hyvin!" isä raivosi Rushdalle pää punaisena.

Sen jälkeen Rushda ei voinut enää mitään muuta kuin kääntyä pois aina nähdessään ystävänsä, joka koitti kysellä hänen kuulumisiaan. Kerta toisensa jälkeen ystävä näytti entistä huolestuneemmalta kun Rushda veti kasvonsa huivin taa ja kääntyi pois surusta vihainen ilme kasvoillaan. Hän ei vain voisi, hän ei vain voisi päättää omista asioistaan yksin. Hän ei vain voisi saavuttaa vapautta, mitä se edes olisi tekisikö vapaus hänestä todellakin huonovointisen. Olisiko vapaus todella tyhjyyttä ja yksinäisyyttä kuten perhe hänelle väitti. Tekisikö hän todella väärin jos valitsisi vapauden. Hän ei vain voisi valita ystäviään itse, hän ei saisi ajautua pahoille teille, hän ei saisi erkaantua uskonnostaan ja perheestään. Hän ei saisi muuttua pahaksi naiseksi, ei hän edes halunnut olla sellainen ihminen. Mutta voisiko hän olla vapaa ja itsenäinen olematta paha, huonovointinen ja tyhjä? siinä hänellä riitti mietittävää. Hän ei vain saisi lähteä. Hän ei vain saisi olla kuka hän halusi olla, koska hän ei voisi koska hän ei saisi ja koska oletettiin ettei hän pystyisi eikä pärjäisi.

Lopulta kaikki alkoi ahdistaa häntä niin paljon että Rushda kävi salaa terapeutilla, eräänä viikonloppuna kun perhe oli ystäväperheen luona ja Rushda väitti haluavansa rentoutua yksin kotona. Terapeutti kuunteli Rushdaa hyvin surullisena ja pettyneenä. Hän kannusti Rushdaa tekemään omat elämänvalinnat, juuri ne valinnat joita hän itse halusi eikä sitä mitä joku toinen halusi! Kukaan toinen ei voisi eikä saisi elää pilalle mennyttä elämäänsä hänen kauttaan, määräten ja kaataen hänen niskaansa kaikki murheet ja syytökset. Eikä hän ollut mikään nukke joka laitettaisiin tanssimaan tiettyä näytelmää toisten mielen mukaan. Kukaan ei saisi vangita Rushdaa syyttömänä mielipahan vankilaan kuin pieni lintu häkkiin josta ei ollut toivoa pois kun vapaus odotti ja aurinko paistoi toivottaen parempaa tulevaisuutta.

Sitten hän alkoi toteuttamaan suunnitelmaansa. Ensin hän tarvitsi rahaa lähtöön. Hän alkoi toimia siivoojana lähikahvilassa. Tämän perhe jopa salli koska perhe ajatteli että nyt Rushda säästää jo fiksuna naisena rahaa tulevaa suurperhettään varten! että Rushda tekisi oikein kovasti töitä ja sitten hänellä olisi varaa ruokkia kaikki tulevat kuusi tai kahdeksan lastaan, eikä rahasta olisi koskaan pulaa koska Rushda olisi ollut niin ahkera jo nuorempana ennen naimisiin menoa. Hän ei kieltänyt mitään, hän ei voinut kuin myhäillä että sai olla työpaikassaan, ettei perhe kieltäisi sitäkin.

Sen ajan elämä sujui oikein mallikkaasti ja perhe jopa kävi kahvilassa, jossa Rushda toimi siivoojana. Tosin hän itse epäili että perhe kävi siellä hieman kuin salaa tarkistamassa, oliko hän oikeasti töissä eikä jollain pahoilla teillä vain. Joskus hän sai palkkioksi myymättä jääneitä pullia ja sekin piristi raskasta työpäivää. Hän kyllä tiesi että tekisi kaiken tämän työn ja vaivan salaisten unelmiensa tähden.

Sitten koitti yksi hänen elämänsä omituisimmista päivistä. Sellainen jota hän ei todellakaan osannut eikä halunnut odottaa. Erään työillan päätteeksi hän oli kuurannut lattioita, hän oli todella väsynyt ja valmistautui lähtemään kotiinsa veljensä kyydillä. Aluksi hän luuli että veli hakisi hänet kuten ennenkin. Kahvilan ovelle ilmestyi kumminkin vanhempi pitkä tumma mies. Rushda kääntyi pois ja yritti juosta takahuoneeseen, hän ei halunnut puhua vieraille miehille sitä paitsi kahvila oli jo kiinni! Rushda tunsi kuin hiki nousi otsalle ja häntä pelotti hiukan. Ulkomaalainen mies lähestyi häntä kohti hitaasti iloinen hymy kasvoillaan. Mies sanoi ettei hänen tarvitsisi pelätä, hän oli hyvällä asialla ja ilmoitti että hän tuli tapaamaan Rushdaa perheen pyynnöstä. Nyt Rushda ymmärsi että kyse oli siis perhetuttumiehestä Omarista, josta kaavailtiin hänelle aviomiestä.

Miehellä oli mukanaan kallis lahja. Se oli kultaketju jonka hän pujotti Rushdan ranteeseen mitään sanomatta. Mies tuli aivan liian lähelle ja kuiskasi sitten hänen korvaansa että koru on suoraan Qatarista ja vain hänelle suunniteltu uniikki kappale hänen nimikirjaimillaan. Rushdan mielestä koru oli kaunis ja hänestä tuntui pahalta olla hyväksymättä niin kaunista lahjaa. Omar lupasi että lahjoja tulisi pian lisää, aina sitä mukaa kun he tapaisivat hän saisi joka kerta lahjan. Siihen asti että he olisivat naimisissa, jolloin olisi Rushdan aika antaa hänelle suurin lahja. Tällä mies tarkoitti että Rushdasta tulisi hänen lastensa äiti sitten myöhemmin. Omar hymyili ja poistui. Rushdalle jäi tapahtumasta sekavat tunteet. Hän ei tiennyt mitä hänen tulisi ajatella. Hän vain koki ettei hän ollut valmis sellaiseen, ei vielä jos koskaan eikä tämän miehen kanssa.

Omar oli pitkä puolikalju mies, noin nelikymppinen. Hän oli luonteeltaan sosiaalinen, ystävällinen, helposti innostuva ja houkutuksille altis. Omarin olisi jo aika löytää itselleen vaimo ja hän tiesi sen itsekin. Omarilla oli omia bisneksiä ja hän oli rikas. Rushdan isän mielestä juuri sopiva mies Rushdalle. Rikas ja mainio mies, isä tuumasi.

Kului viikko ja isä kysyi tykkäsikö Rushda lahjasta. Rushda myönsi hiljaa kyllä. Sitten kului muutama päivä ja perhetuttumies kutsuttiin viikonloppupäivälliselle. Tällä kertaa Omar toi Rushdalle lahjaksi ruusukimpun ja kultakorvakout. Omar oli yhtä hymyä koko ajan, aivan kuin hän olisi kuvitellut Rushdan jo rakastuneen häneen palavasti. Asia ei ollut niin. sillä hän ei tuntenut mitään kuumia tunteita eikä sydämen läpätystä. Hän tunsi vain jonkinlaista myötätuntoa ja normaalia ystävyyttä miestä kohtaan, ei sen kummempaa jos sitäkään. Rushdan äiti jaksoi muistuttaa että tunteet tulisivat sitten myöhemmin, että rakkaus olisi vain sellaista että rakkaus kasvaisi vasta ajan kanssa eikä ilmestyisi silmän räpäyksessä. Mutta Rushda ei ollut suinkaan varma asian oikeasta laidasta, sitä paitsi hänellä oli omat haaveensa vielä toteuttamatta tai aika ja haaveet menisivät hukkaan. Mistä voi tietää mitä on rakkaus, jos ei ole koskaan kokenut sellaista? hän ei edes ollut varma tulisiko hän koskaan kokemaan mitään rakkautta, vai olisiko hänen vain elettävä rakkaudetonta näytelmäelämää.

Rushda kuurasi laittoita ja mietti siivotessaan kuinka paljon hänellä olisi vielä aikaa karata ulkomaille, ennen kuin hänet pakkonaitettaisiin perhetuttavalle. Mutta mitä jos mies eräänä päivänä vain ilmestyisi hänen kotiinsa sormusten kanssa. Hän ajatteli ettei niin kävisi. Pian se kumminkin muuttui todeksi ja Omar saapui hänen kotiinsa päivälliselle mukanaan kalliit timanttisormukset. Rushda pakotettiin vastaanottamaan sormus, vaikka hän yritti aluksi epäröidä perheenkin nähden. Hänen oli vain pakko, tai hän olisi huono ja hän ei halunnut olla huono ja paha ihminen. Hän tiesi kuinka helppoa olisi saada ihmishirviön leima otsaansa. Sitä paitsi hänen suvussaan oli yksi eno johon hänen isänsä oli katkaissut välit aivan liian pienen syyn takia ja se syy oli se että eno nai väärän naisen Rushdan isän mielestä.

Omar vietti hetken aikaa kaksistaan Rushdan kanssa ja mies sanoi että pian Rushda olisi yksin hänen ja täysin hänen. Myöhemmin yksin ollessaan Rushda purskahti itkuun, hän tiesi mitä se tarkoitti ja tiesi ettei ollut valmis äidiksi. Eikä sellaiseen näytelmä-elämään, johon häntä oltiin johdattamassa väärän miehen kanssa jota hän ei edes tuntenut ja jota hän ei edes rakastanut.

Hän ei enää kestänyt ja sillä hetkellä hän päätti ottaa yhteyttä jo unohdettuun ystäväänsä. Onnekseen ystävä vastasi ja otti hänet avomielin vastaan tukien häntä. Rushda kertoi kuinka hänen oli ollut pakko katkaista välit suomalaisiin ystäviinsä koska isä pelkäsi että Rushda muuttuisi liikaa heidän seurassaan, eikä noudattaisi perheen tahtoa. Hän myös kertoi kuinka surullinen hän oli siitä että hänen täytyisi pian ryhtyä väärän vanhemman miehen vaimoksi ja suurperheen äidiksi. Hän myös kertoi olleensa siivoojana säästääkseen rahaa lentolippuihin, mutta mietti nyt että hänen täytyisi alistua kohtaloonsa ja hylätä haaveensa koska niin oli vain pakko tehdä. Kaikki olettivat hänen suostuvan.

Ystävä ei antanut niin tapahtua, ei vaikka mikä olisi! ystävä päätti että Rushdan täytyisi aikaistaa lähtöä ja hän auttaisi Rushdaa lähdössä ja saattaisi hänet lentokentälle. Ystävä tekisi minkä voisi.

Rushda oli onnellinen viimeisenä työpäivänään, vaikka häntä kauhistuttikin lähtö suinpäin maailmalle. Hänen oli määrä majoittua viikoksi edulliseen B&B majoitukseen, jonka jälkeen hän pääsisi ranskalaisen perheen luo au pairiksi. Kaikki oli valmiiksi suunniteltua.

Kaikki ei kumminkaan sujunut kuten piti, sillä Rushdan isä löysi hänen käsilaukustaan lentolipun ja siitä koitui todellinen ongelma ja suuri äänekäs riita johon osallistui koko perhe meuhkaten ja huitoen käsillä ilmaa. Taisipa muutama lasikin rikkoontua. Hän koitti selittää että lentolippu oli vain hänen ystävälleen, ei häntä varten ostettu ja että se oli unohtunut hänen laukkuunsa väärällä nimellä. Se ei kumminkaan auttanut. Hän selitti että matka oli vain kahdeksi päiväksi. Sen jälkeen Rushda oli kotiarestissa pitkään ja haaveet valuivat viemäristä alas kyynelien mukana. Viikko kului ja lentolippurahatkin menivät hukkaan. Isä takavarikoi hänen säästönsä ja kaikki oli taas täysin pielessä. Kunnes pelastaja osui kohdalle, täysin yllättäen ja täysin yllättävä henkilö.

Rushdan isä oli valittanut kovaan ääneen Rushdan temppuilusta Omarille, Rushdan tulevalle aviomiehelle, joka kuunteli asiaa enemmänkin tuntien myötätuntoa Rushdaa kohtaan. Omar halusi auttaa Rushdaa ja tukea häntä, koska hän tiesi että vain siten hän voisi yrittää löytää tiensä naisen sydämeen, ei määräämällä ja olemalla kovanaama. Nuori ja niin surullinen nainen, joka selvästi kaipasi vain pois. Omar oli jo huomannut tietynlaisen kaukokaipuun Rushdan silmissä ja ankaran kurin joka toi surun naisen silmiin. Omar selitti suunnitelmiaan ja Rushdan isä hyväksyi ne täysin. Pian kaikki muuttuisi täysin.

Seuraavana päivänä Omar saapui Rushdan luo ja ilmoitti aikeistaan. He lähtisivät yhdessä Pariisiin viikoksi ja menisivät sen jälkeen Suomessa naimisiin, mikäli Rushda suostuisi. Rushda saisi sekä aviomiehen että unelmaloman, mutta ensin lomansa. Kaikkien muiden mielestä suunnitelma kuulosti paremmalta kuin hyvältä. Rushda peitti jälleen tunteet huivinsa kätköihin ja oli suostuvinaan, ainakin hän pääsisi hetkeksi toisiin maisemiin ilman ankaraa perhettä. Ei hän voinut edes muuta kuin suostua, koska hänen tulisi noudattaa tulevan miehensä tahtoa ja olla nöyrä, muuten hän olisi paha. Rushda ajatteli että ehkä hän voisi vielä jollain konstilla estää häät palattuaan Suomeen.

Lentokone lähti ja Rushda istui koneessa tulevan miehensä vieressä, tuntevansa ettei hän vieläkään kuulunut yhtään minnekään. Tuntevansa ettei hän tuntenut mitään. Eikä hän ollut edes rakastunut. Silti Rushda katsoi koneesta ulos salaa hymyillen. Omar yritti tarttua hänen käteensä mutta Rushda vetäytyi kauemmaksi ollen hiljaa. Kun Omar halusi jutella Rushda jutteli vain aiheista jotka eivät liittyneet häneen kuten säästä, ruuasta, lennosta ja Pariisista.

He ottivat taksin Pariisin keskustaan. Rushda luuli pääsevänsä korkeintaan hostelliin, mutta Omar olikin varannut hänelle 5 tähden loistohotellin jossa oli kultakoristeet ja punainen matto. Rushda astui ulos taksista silmät pyöreinä ihmetyksestä, tuohonko hän todella pääsisi voisko hän olla niin onnekas. Kunnes vastaanotossa selvisi että heille oli varattu sama huone yhteisellä sängyllä oikea sviitti, vaikka he eivät olleet edes naimisissa! Rushdaa kauhistutti ajatus ja hän huomasi Omarin hymyilevän kuin kirottu. Rushda ei ollut enää edes varma aikoiko mies edes naimisiin hänen kanssaan, vai oliko tämä ollut vain jokin kurja temppu! Sängyssä oli punainen peitto ja se oli koristeltu ruusunlehdillä. Rushda ehti juosta ulos huoneesta ja paiskasi oven perässään niin että oven paiskonta kuului ulos asti. Hän ei kyennyt pidättelemään tunteitaan ja hän itki salaa hotellin käytävän nurkassa. Sitten Omar katsoi häntä ja vaati että heidän olisi saatava erilliset huoneet, sitten Rushda vasta rentoutui. Kaikki oli tapahtunut aivan liian pian ja yllätys ei ollut Rushdalle mieleinen.

Myöhemmin illalla Omar kohtasi Rushdan hotellin käytävän läheisellä parvekkeelta. Rushda oli jälleen katsomassa tähtiä ja haaveilemassa paremmasta elämästä ja vapaudesta, jota hän ei ehkä koskaan saisi syynä vain se ettei hän saisi. Omar kosketti hänen kättään kevyesti hipaisten, Rushda vetäytyi heti kauemmaksi. Pian Omar tuli lähemmäksi ja hymyili. Rushda yritti väistää katsomasta miestä silmiin. Sitten Omar kumartui ja suuteli häntä otsalle. Rushda tunsi voimakkaan parfyymin ja sikarin hajun. Omar yritti vielä suudella häntä huulille mutta Rushda karkasi tilanteesta huoneeseensa ilmoittamalla olevansa väsynyt ja ettei se sopisi.

Rushda soitti illalla äidilleen ja kertoi tapahtumasta, mutta hänen äitinsä ei uskonut asiaa todeksi ja väitti että kyseessä oli väärinkäsitys vain ja ettei mies aikonut mitään ennen kuin he olisivat laillisesti naimisissa Suomessa. Rushdan äiti muistutti häntä siitä että hänen olisi oltava nöyrä ja kuuliainen vaimo. Pian huoneen oveen koputettiin ja Rushda jähmettyi kauhusta paikoilleen, hän ajatteli että Omar pyrkisi hänen huoneeseensa nyt. Ovella oli kumminkin huonepalvelu ja pian huonepalvelu avasi oven omilla avaimillaan, Hänen ollessa kauhuissaan toisessa päässä huonetta. Huonepalvelu toi Rushdalle ilmaisen alkoholittoman juoman, suklaalla kuorrutetut mansikat, kultaisen painavan kaulakorun, ruusukimpun ja kakkupalan. Huonepalvelu ilmoitti että lahjat olivat mr. Omarilta, Rushdan tulevalta puolisolta ja että lisää lahjoja oli tulossa kuten yksityinen spa iltama. Hän katsoi kaulakorua ja siinä oli hänen nimikirjaimensa, mukana oli myös kirje jossa oli arabialainen rakkausruno hänelle.

Huonepalvelu oli jo lähtemässä kunnes Rushda meni heidän peräänsä kysymään koska hääpäivämäärä oli ja olisiko se todella tällä viikolla tässä hotellissa. Huonepalvelun henkilö ilmoitti että häät tosiaan pidettäisiin samalla viikolla samassa hotellissa ja että Rushdan perhekin saapuisi paikalle torstaina. Huonepalvelun henkilö oli hämmästyneen näköinen. Se oli suuri järkytys koska hänelle ei oltu kerrottu asiasta mitään! hänen säästönsä oli otettu ja hän oli luullut että hänellä olisi kuukausia aikaa ennen kuin hän joutuisi naimisiin Suomessa vieraan miehen kanssa, mutta kaikki oli tehty häneltä salassa. Hänet tuotiin Pariisiin siksi että hän menisi siellä naimisiin Omarin kanssa! ja kaiken lisäksi hänen koko sukunsa tulisi Pariisiin katsomaan hänen kärsimystään. Unelmaloma alkoi muuttua suureksi painajaiseksi.

Rushda laittoi kellon aikaisin soimaan, jo aamuyöllä. Hän ei haluaisi törmätä aamupalalla tähän omituiseen mieheen, joka kustansi hänelle loman ja liikaa lahjoja vain naimisiin menoa varten ilman että hän tiesi asiasta etukäteen. Hän ei todellakaan tiennyt miten välttyisi tältä kaikelta, mutta jotain hänen oli tehtävä ja häntä ahdisti niin paljon että pois olisi jo päästävä, keinolla millä hyvänsä. Hänen olisi karattava ilman sen kummempia suunnitelmia ja heti huomenna.

Rushda nukkui levottomasti koko ajan peläten että Omar tulisi hänen ovelleen, niin ei kumminkaan vielä käynyt. Hän näki painajaisia hääjuhlista. Aamulla hän heräisi erittäin aikaisin ja suunnitelma oli selvä. Hän oli nähnyt myös unta neljästä Omarilta saadusta kultakorusta. Sitten hän keksi että hän menisi myymään kultakorut että hän saisi rahaa. Hän oli jo edellisiltana ottanut yhteyttä au pair paikkaansa, hänen täytyisi vain vielä kolme päivää majoittua muualle ennen kuin voisi aloittaa au pair työnsä! Salainen suunnitelma oli valmis, hänen ainoa pelkonsa ja tehtävänsä oli pitää perhe loitolla ja pysytellä piilossa Omarilta. Joten hän ei voinut enää majoittua tähän kauniiseen, kalliiseen hotelliin joka oli etukäteen maksettu hänelle. Nyt koko hotelli muistutti häntä vain hänen tulevista hääjuhlista ja vapauden menetyksestä, johon hän ei ollut valmis.

Perhe ajatteli että Rushda ensin rentoutuisi luksushotellissa lahjojen ja span avulla, kunnes sitten perhe ilmestyisi yllättäen juhlimaan Rushdan häitä Pariisiin ja vasta sitten Rushda saisi tietää että nyt olisikin jo häät. Kaikki vaikutti niin kauniilta ja hyvältä suunnitelmalta, perheen mielestä. Mikään ei voinut mennä pieleen, Rushdan isä ajatteli ja oli varma asiasta.

Seuraavana aamuna Rushda oli juuri lähdössä ulos kunnes Omar huomasi hänet hotellin ovella juuri ennen kuin Rushda ehti karata. Myös Omar oli nukkunut levottomasti ja miettinyt koko yön miten hän tekisi parhaan vaikutuksen Rushdaan, ilman että nainen pelkäisi häntä. Omar tarttui Rushdaa kädestä ja hymyili. Hän jähmettyi kauhusta paikoilleen, nyt häntä vietiin! Pois unelmien toteuttamisesta kohti lintuhäkkiä ja näytelämä-elämää! Kohti onnetonta teeskentelyä rakkaudettomaan avioelämään.

Rushda valehteli että hän oli ajatellut vain mennä hieman jaloittelemaan ja ihailemaan Pariisia hotellin lähelle, ei minnekään kauas ja Omar uskoi. Silti Omar ihmetteli asiaa miksi yksin vieraassa kaupungissa, miksi ei hänen kanssaan, miksei tulevan aviomiehen seura kelpaisi. Sitten Omar ilmoitti että he kävelisivät yhdessä Pariisin kaduilla kuin vanha pariskunta ikään. Hän puristi huulet yhteen ja otti kasvoilleen tympeän ilmeen. Sellaisen pakkoilmeen että nyt oli tehtävä se mikä on pakko halusi tai ei kun oli pakko.

He kävelivät Eiffel-tornin luona ja ihailivat maisemia. Hän ei pystynyt nauttimaan mistään. Omar huomasi heti vaivautuneen tunnelman ja pistävän hiljaisuuden, josta hän ei pitänyt. Omar jos kuka oli mies joka ei ollut hiljaisten hetkien ystävä, aina jonkun oli oltava äänessä ja yleensä hänen itsensä. Nyt hän oli vain pysytellyt hiljaa siksi ettei hän säikäyttäisi liikaa tätä herkkää nuorta naista, joka ei selvästikään viihtynyt. Omar kaivoi laukustaan kameran ja hän halusi napata kuvia Rushdasta erään suihkulähteen edessä. Omar kehui häntä ja räpsi kuvia minkä ehti. Rushda kumminkin käänsi päänsä pois sillä hän ei halunnut tulla muistetuksi mistään lomasta Omarin kanssa.

Sitten Omar keksi uuden idean. Rushda pyöritti silmiään ja pelkäsi mitä seuraavaksi koituisi. Omar soitti lyhyehkön puhelun ja pian Rushdan eteen ilmestyi suuri valkoinen limusiini. Omar käski häntä istumaan limusiinin kyytiin hänen kanssaan. Yhdessä he ajoivat ympäri Pariisia ihaillen nähtävyyksiä. Pian Rushda näki suuren kahvilan ja ilmoitti olevansa nälkäinen, hän kun ei ollut edes aamupalalle kerennyt kun oli yrittänyt paeta. Omar lupasi että hän ostaisi Rushdalle ihan mitä tahansa tästä kahvilasta, jos se tekisi hänet vihdoin onnelliseksi.

He istuivat yhdessä pöydässä ja Rushda oli pyytänyt miestä tilaamaan kaikenlaisia kakkuja ja pikkuleipiä joiden syömiseen kuluisi runsaasti aikaa. Niin paljon aikaa että hän ehtisi keksiä jotakin. Omar tuoksui voimakkaalta hajuvedeltä jälleen. Omar kysyi rakastiko Rushda häntä ja siitä syntyi vaivaannuttava hiljaisuus. Pian Omar meni tupakalle ja hän mietti miten pääsisi karkaamaan, se ei vain ollut mahdollista koska Omar oli kahvilan ovella ja näki hänet koko ajan, ovia oli vain yksi. He istuivat ja söivät ainakin tunnin ajan, kunnes Omar ilmoitti menevänsä vessaan ja jätti puhelimensa kahvilan pöytään Rushdan vahdittavaksi. Silloin hän sai viimeisen tilaisuuden karata, se oli vipoviimeinen tilaisuus!

Heti kun Omar oli mennyt vessaan Rushda liikkui hitaasti sivulle ja oven luona hän ryntäsi vapauteen kuin lintu lintuhäkistään. Sillä välin varas nappasi Omarin puhelimen tyhjältä kahvilan pöydältä. Rushda juoksi kovaa ja moni luuli häntä varmaankin varkaaksi. Hänellä oli elämänsä pahin kiire. Kiire vapauteen. Pois kaikesta! täältä tulee oma elämä, hän ajatteli. Hän ei voisi mitenkään jäädä samalle alueelle, kauniille keskusalueelle tai hän törmäisi pian Omariin ja perheeseensä. Onnekseen hän oli opiskellut koulussa pari vuotta ranskaa ja osasi kieltä. Hänen oli myytävä korut ja löydettävä piilopaikka. Hän kyseli ihmisiltä ja löysi kuin löysikin pian muutaman kultakoruja ostavan kaupan, joihin hän myi nopeasti Omarilta lahjaksi saadut kultakorut.

Kun Omar tuli vessasta hän käveli pöydän luo ja huomasi että Rushda oli karannut, samassa hän unohti täysin puhelimensa ja muisti vain karkurin. Pian Omar meni vihaisena tarkistamaan myös naisten vessan, mikäli Rushda piileskelisi siellä! eihän nainen noin vain voinut karata ja vielä niin mukavalta mieheltä kuin hän. Omar ei ymmärtänyt tilannetta, hän lähti takaisin hotelliin tarkistamaan josko Rushda olisi huoneessaan. Omar huomasi heti hotellissa että Rushda oli karannut ja hän ilmoitti asiasta melkein heti Rushdan perheelle, jotka pettyivät pahasti. Omar tunsi olonsa pettyneeksi ja toivottomaksi, hän oli kumminkin varma että joku löytäisi pian Rushdan ja sitten he voisivat mennä naimisiin, halusi Rushda tai ei.

Ilta kului ja Rushdan löytäminen ei tuottanut tulosta ja se tuntui toivottomalta. Sitä paitsi Omar olisi halunnut niin paljon enemmän jo pian, häntä harmitti ettei Rushda ollut suostunut edes suuteluun edellisiltana. Odottaminen tuntui hänestä vaikealta, lähettyvillä oli muitakin houtuksia. Omar suuntasi hotellin baariin, josko sieltä löytäisi edes hetkeksi naisseuraa yhdeksi yöksi. Omar jutteli amerikkalaisille naisille iskien silmää, miksi hän ei flirttailisi muille kun Rushdakin oli karannut ties minne ja ties kenen matkaan. Rushdan perheelle Omar ei tietenkään kertonut omista tekemisistään, eikä se edes kiinnostanut heitä.

Rushda pelkäsi koko ajan että Omar tai hänen perheensä ilmestyisivät jonkun nurkan takaa kuljettamaan häntä kohti pakkoavioliittoa ja näytelmä-elämää. Hän kumminkin ehti kuin ehtikin myydä korut. Sitten hän otti metron toiselle puolen Pariisia, josta hän löysi kaikkein halvimman B&Bn ja onnistui vielä saamaan alennustakin kertomalla olevansa nyt köyhä. Metrossa Rushda vetäytyi sivuun mutta myös tarkkaili asemia ettei Omaria näkyisi ja aina kun hän huomasi jonkun saman näköisen miehen hänen sydämensä pomppasi kurkkuun pelosta. Rushda kaivoi laukustaan muutaman kakkupalan ja muffinsin, hän oli heittänyt ne laukkuunsa sillä välin kun Omar oli käynyt tupakalla ja Omar oli luullut että Rushda söi hetkessä kuusi kakkupalaa kahvilassa. Laukku oli täynnä murusia mutta oli se sen arvoista. Rushda istui metrossa ja tunsi vapauden kutsun kohti parempaa elämää, itsenäisyyttä ja vapautta ilman rajoja.

Rushdan äiti soitti yön aikana Omarille kysyäkseen joko Rushda oli löytynyt. Äiti alkoi todenteolla huolestua löytyisikö hänen tytärtään ikinä ja mitä oli oikein käynyt, eihän Rushda voisi noin vain kadota kesken hääjuhlien alun! Rushdan äiti soitti Omarille ja puhelin tuuttasi. Sitten puhelimesta kuului vierasmaalaisten naisten naurua, aivan kuin Omar olisi ollut baarissa tai jossakin juhlissa. Se jätti hieman kumman tunteen Rushdan äidille ja hän otti asian myöhemmin puheeksi myös Rushdan isän kanssa, mutta Rushdan isän mielestä Omar vietti aivan tavallista sinkkumiehen elämää, koska hän ei ollut vielä edes naimisissa. Sitä paitsi Omar oli rikas mies ja sen vuoksi loistava mies Rushdalle, isä tuumasi. Rushda oli vain itsepäinen nuori mutta se muuttuisi ajan kanssa, hän ajatteli.

Vihdoin Rushda tunsi että hän voisi levätä ja nukkua kunnolla, ellei joku löytäisi häntä. Hän oli jopa pyytänyt ettei hänen olinpaikkaansa kerrottaisi kenellekään jos joku eksyisi juuri siihen B&Bsen kysymään häntä. Hän oli päässyt myös ilmoittamaan tulostaan au pair perheelle ja kaikki alkoi olla valmista uuden elämän kannalta, ellei joku löytäisi häntä. Hänen facebook täyttyi perheeltä huolestuneista viesteistä joissa kyseltiin hänen menojaan ja olinpaikkaa, silloin hän päätti tehdä toisen tunnuksen ja lopettaa vanhan. Hän avasi uuden profiilin vain ystävilleen, ei enää perheelle joka oli pettänyt hänet ja päättänyt pakkonaittaa hänet heti 18 vuotiaana! hän mietti myös huiveistaan luopumista, huiveista hänet tunnistaisi aivan liian helposti. Hänen olisi ostettava toisen värinen huivi, sellainen väri jota hän ei yleensä käyttänyt tai luovuttava huivista koska nyt voisi. Hiuksetkin hän aikoi ehkä värjätä ja ehkä aloittaa meikkaamisen koska nyt siihen oli lupa, oma lupa. Hänestä tuntui oudon jännältä vihdoin saada lupa tehdä mitä halusi, sellaista lupaa hänellä ei ollut koskaan aikaisemmin ollut ja vapaus tuntui kutkuttavalta.

Etsintä alkoi ja seuraavina päivinä Omar kiersi ympäri Pariisia etsien Rushdaa. Omar ei vain tiennyt mistä Rushda piti, niinpä hän etsi naista nähtävyyksiltä ja kahviloista täysin vailla tulosta. Pian Rushdan isä saapui myös etsintöihin mukaan, muun perheen jäädessä Suomeen odottamaan tulosta.

Omar oli löytänyt satunnaisen naisystävän hotellin baarista, mutta Omar ei tiennyt minne hän oli hävittänyt puhelimensa, Joten kaiken sekasorron keskellä hänen oli vielä ehdittävä suunnata puhelinkaupoillekin. Omar valehteli mennessään puhelinkauppaan että hän menee etsimään Rushdaa.

Rushdan isä kiersi ympäri Pariisia, hän ajatteli kyllä tietävänsä mistä tyttö piti. Kumma kyllä tyttöä ei näkynyt kahviloissa, kaupoissa eikä puistoissa. Pian he koittivat Omarin kanssa museota, mutta siellä riitti niin paljon taideteoksia että he lähes unohtivat Rushdan etsimisen. Virkavaltaan Rushdan isä ei ottanut yhteyttä, koska hän tiesi että silloin tulisi myös ilmi hänen pakkoavioliitto aikeensa.

Rushda oli elänyt jo kaksi päivää pelkästään B&Bssä ollen, käymättä ulkona. Hän oli syönyt paljon aamupalalla ja elänyt aamupalaruualla kaksi päivää. Hän ei tiennyt miten hän uskaltaisi mennä ulos, ehkäpä taksin avulla. Hän suuntasi taksin luo kunnes taksikuski katsoi häntä epäilevästi ja kysyi hänen nimeään. Ilmeisesti Rushdasta oli tehty ilmoituksia jolloin hän ei uskaltanutkaan mennä taksiin.

Hän palasi takaisin B&Bseen mutta ennen kuin hän astui omaan huoneeseensa hän huomasi vieraan naisen joka tuijotti häntä. Aluksi hän meinasi kauhistua ja juosta pois, mutta sitten nainen hymyili ja tuli hänen luokseen. Nainen kertoi olevansa Tunisiasta ja kyseli häneltä kuulumisia ja lomakokemuksia tavalliseen sävyyn. Pian hän pyysi mikäli nainen voisi ostaa hänelle jotain syötävää, hän kyllä maksaisi. Nainen oli aluksi hieman kummastunut pyynnöstä mutta meni pian kauppaan Rushdan puolesta ja toi hänelle kaikkea hyvää. Heistä tuli ystävät.

Kolmas päivä alkoi ja Omarin toivo alkoi haaleta. Rushdan löytäminen vaikutti toivottomalta, eikä kukaan edes tiennyt oliko Rushda jo palannut Suomeen. Vai oliko Rushda löytänyt Ranskasta toisen aviomiehen salaa selän takana? ajatus ärsytti Omaria, sitä paitsi hänen kalliit kultakorunsa menivät nyt hukkaan. Omar alkoi jo miettiä miten vaatisi Rushdan isää maksamaan korut ja loman, koska hän ei saanutkaan toivomaansa vaimoa! mutta sitten Omar ymmärsi että hän oli rikkaampi ja aiheesta koituisi vain ikuinen riita, joten hän antaisi asian olla mutta vain tämän kerran. Hän antaisi asian olla, jos Rushda kumminkin löytyisi jonain päivänä ja suostuisi hänen vaimokseen. Toivossa oli hyvä elää. Sitten Omarin puhelin soi ja hän unohti hetkessä Rushdan sillä hänen tunteensä menivät aivan sekaisin. Soittaja oli nuori nätti amerikkalaisnainen joka pyysi Omaria mukaansa biljardi-iltaan, kasinolle ja iltapalalle. Ainoa vika oli se ettei nainen johon Omar iski silmänsä ollut samaa kulttuuria edustava ja hänen olisi hyvin vaikeaa muuttaa toista ihmistä tahtomansalaiseksi, sen takia hän piti yhä toivoa yllä ja halusi löytää Rushdan vakiokumppanikseen.

Nyt on jo kolmas päivä! Rushda mietti kiireisenä. Hänen olisi pakko lähteä tänään ulos ja osattava suunnata sekavassa metrossa oikealle reitille au pair perheen luokse. Häntä myös jännitti minkälainen perhe olisi vastassa. Mitä jos koko perhe söisi pelkästään sikaruokia, joita hän ei ollut koskaan saanut syödä eikä maistaa. Mitä jos hän ei tykkäisi niistä ruuista. Mitä jos häneen suhtauduttaisiin kuin ulkoavaruuden muukalaiseen. Hän ei antanut pelolle valtaa ja lähti menemään, nyt tai ei koskaan. Hän toivoi että hänen oma perheensä ja Omar olisivat jo lähteneet Pariisista.

Omar suuntasi metroasemalle. Hän oli valvonut ja juhlinut koko yön. Siitä huolimatta hän ei voisi eikä saisi nukkua, hänen tehtävänään oli löytää Rushda. Perhe alkoi olla jo todella painostava Omaria kohtaan: Rushda oli löydettävä heti. Perhe ei tiennyt mille teille tyttö oli lähtenyt, he pelkäsivät jos Rushdasta tulisi vaikka prostituoitu Pariisin kadulle tai jos hän ottaisi toista uskontoa edustavan poikaystävän joka olisi tietysti renttu, mites nyt muutenkaan. Omar koki että hän olisi oikea sankari jos pelastaisi Rushdan sellaiselta kohtalolta ja Omar toivoi että Rushda jonain päivänä kiittäisi häntä siitä että hän vaivautui etsimään ja yrittämään. Siitäkin huolimatta että Rushda alkoi vaikuttamaan aivan liian itsepäiseltä naiselta.

Omar tarkkaili asemaa sen minkä väsymykseltään pystyi. Yhtäkkiä Rushda oli metrossa ja huomasi Omarin asemalla pälyilemässä metroon. Hän veti huivinsa niin ettei siitä näkynyt kuin vain silmät ja toivoi enemmän kuin mitään ettei Omar tunnistaisi häntä. Hänen teki jopa mieli tarttua vieresä istuvan miehen käteen siksi aikaa että Omar luulisi hänen olevan naimisissa toisen kanssa. Mitä vain, kunhan Omar häipyisi! mitä vain kunhan hän saisi vapautensa.

Omar katsoi metroon päin, siellä näytti istuvan huivipäinen nainen jonkun miehen kanssa käsi kädessä. Omar tuumasi ettei nainen voinut olla Rushda. Pian Omarin puhelin soi ja amerikkalainen turistinainen soitti. Omar meni jälleen täysin pois tolaltaan ja hän pelkäsi että ihmiset kuulisivat hänen kaikki ajatuksensa, vaikka hänen piti olla etsimässä tulevaa vaimoaan hän ei enää kyennyt olemaan miettimättä amerikkalaisnaista. Hän oli myös aivan liian väsynyt ja houkutuksia oli liikaa. Niinpä hän lähti takaisin hotellille, häntä kaivattiin sinne. Miksi hän etsisi naista joka ei aidosti kaivannut häntä.

Rushda tunsi kuinka hänen sydämensä hakkasi tuhatta ja miljoonaa, onneksi Omar ei tunnistanut häntä! tosin hänestä tuntui edelleen nololta se että hän oli niin vain hädissään tarttunut vieressä istuvan miehen käteen esittääkseen pariskuntaa. Mies oli kiinalaismies ja mies oli myöhemmin katsonut häntä kuin jotain hullua. Tietenkään hän ei ollut sanonut sanaakaan ja hän häpesi myöhemmin tekoaan tuntien itsensä hulluksi, hulluksi pelosta. Hän luuli että Omar sai asemalla puhelun hänen isältään, vaikka puhelu oli tullut Omarin lomaromanssinaiselta.

Oli aika uudelle alulle. Rushda suuntasi vanhan kerrostalon luo kapeaan rappukäytävään. Ovi narisi. Oven avasi keski-ikäinen nainen joka hymyili hänelle valkoiset hampaat välkkyen. Pian nainen esitteli koko perheensä hänelle ja tietysti myös huoneen jossa hän tulisi viettämään ainakin vuoden. Perheeseen kuuluivat ranskalainen äiti sekä hänen ranskalainen mies, jonka isovanhemmat olivat alunperin muuttaneet Marokosta Ranskaan ja kaksi lasta. Lapset olivat 13 vuotias tyttö ja 18 vuotias poika, Rushdan ikäinen. Perhe vaikutti iloiselta ja ystävälliseltä.

Omar vaihtoi yhteystietoja amerikkalaisnaisen kanssa ja lupasi tapaavansa naisen uudelleen. Nainen vain nauroi ja lähti. Omar tiesi ettei suhteesta kumminkaan tulisi mitään, mutta ainahan kannattaa yrittää. Kun kolme viikkoa kului Omar luopui toivosta Rushdan löytymisen suhteen ja lähti Pariisista sekavin tuntein.

Rushda oli onnellinen että kaikki vihdoin onnistui, mutkien kautta vapauteen! ja mikä parasta vapaus tuntui ihanalta, parhaammalta kuin mikään asia koskaan. Hän ei tuntenut itseään pahaksi, kuten hänelle oli uhiteltu että hänestä tulisi vain paha ihminen itsenäisenä. Toki hän teki myös työtä, hän ei ollut vain lomalla. Hänen au pair töihinsä kuului siivoaminen, kokkaaminen ja juttuseuran pitäminen perheen 13v tytölle. Joskus hän vei tyttöä myös ystäviensä luo, jotka asuivat toisella puolen Pariisia. Perheen poika Gratien vietti paljon aikaa ystäviensä luona ja Rushda tuskin ehti nähdä häntä. Sitten eräänä päivänä Rushda oli huoneessaan yksi kunnes Gratien koputti oveen ja halusi jutella hänen kanssaan jostakin asiasta.

Gratien pyysi Rushdaa mukaansa discoon, juuri sellaiseen meluisaan ranskalaisdiscoon jonkalaiseen Rushda ei saisi omasta kodistaan ikinä lupaa mennä. Hän epäröi aluksi mutta hän suostui, vain siksi hän suostui koska oli nyt vapaa tekemään niin. Hän mietti ajatusta että jos kaikki olisi mennyt toisin hän voisi olla Omarin kotivaimona, mutta hän ei ollut! Vapaus kutsui häntä.

Discoilta koitti ja Rushda oli jättänyt huivinsa kotiin. Hän oli löytänyt muutamia edullisia länsimaisia vaatteita discoa ja uutta elämää varten. Nyt hän ostaisi mitä hän itse halusi eikä miettisi niin kovasti näkyikö olkapäät ja polvet. Nuoret tanssivat ja huusivat innoissaan musiikin tahtiin. Gratien hymyili ja tanssi hänen kanssaan. Sitten Rushda luopui kaikista peloistaan ja estoistaan. Hän tanssi täysin selvin päin ja täysin omana itsenään läpi koko yön. Alizeen musiikki ja uudet hittibiisit soivat kovaa. Hän tanssi kovaa kuin unohtaakseen kaiken kokemansa. Hän tanssi vapautensa kunniaksi. Sitten tapahtui jotain mitä hän ei osannut ollenkaan odottaa.

Gratien tarttui häneen ja suuteli häntä. Rushda ei tiennyt oliko Gratien selvinpäin edes. Kukaan ei ollut koskaan suudellut häntä, paitsi tietysti Omar oli yrittänyt mutta hän oli aina onnistunut kääntymään pois. Gratien ei tuoksunut sikarilta kuten Omar. Rushda ei työntänyt Gratienia pois vaan jatkoi tanssimista kunnes yö muuttui aamuksi.

Seuraavana päivänä hän oli väsynyt mutta onnellinen, hän oli tehnyt juuri niin kuin hän itse halusi ilman rajoituksia ja ilman seinät kaatavia sääntöjä. Hän mietti oliko hän nyt paha nainen, mutta hän ei tuntenut itseään millään tavoin pahaksi eikä likaiseksi. Mutta hän jäi kyllä miettimään suuteliko Gratien kaikkia naisia discossa sillä tavoin? oliko hän ollut vain yksi monista naisista? oliko kaikki ollut vain yhden discoillan taikaa?

Gratien jäi miettimään edellisyötä, mikä häneen oli oikein mennyt hän ei tiennyt. Hän oli kuin päätä pahkaa ihastunut Rushdaan, arjen huivipäiseen naiseen joka vaikutti niin uskonnolliselta mutta tanssi kuin villikissa viikonlopun discossa. Hän myös mietti miksi hän ihastui juuri naiseen joka olisi vain vuoden Pariisissa, miksi hän ei osannut ihastua kehenkään naiseen joka asui jo maassa pysyvästi. Mutta hän ei voinut tunteilleen mitään, sillä hän tunsi ihastusta ja kunnioitusta tätä naista kohtaan.

Omar sai pyynnön lähteä Amerikkaan, hänen lomaromanssinaisensa oli palavasti ihastunut häneen. Tosin Omar ei vieläkään ollut varma koituisiko kulttuurierot ja uskonnot jonain päivänä heidän erokseen, mutta aina kannattaisi yrittää. Kilpailuissakaan ei voinut voittaa jos ei edes osallistunut. Sitä paitsi Rushdaa ei ollut löytynyt. Omar toivoi että Rushda olisi kunnossa, mutta hän myös toivoi ettei Rushda löytäisi koskaan ketään miestä, koska hän ei ollut kelvannut Rushdalle. Rushdan perhe oli erittäin vihainen Rushdan temppuilusta ja he päättivät etteivät antaisi koskaan anteeksi Rushdalle, Rushda oli nyt perheestä erotettu hyljätty musta lammas.

Rushda ei osannut keskustella suhdeasioista. Hänellä ei ollut ikinä ollut poikaystäviä, eikä hän ollut saanut käydä treffeillä. Hän ei vain tiennyt miten hänen pitäisi olla ja mitä sanoa. Hänen ainoat treffinsä olivat olleet kaameat tapailut Omarin kanssa, jotka olivat täynnä teeskenneltyä puhetta ja korulahjoja. Niinpä hän koki parhaaksi vain vältellä Gratienia, koska hän ei tiennyt mitä piti tehdä ja mitä pitäisi sanoa. Gratien ihmetteli miksei Rushda voinut rentoutua ja miksi hän oli niin vaikea.

Rushda kieltäytyi seuraavasta viikonlopun discoillasta, sillä hänen olisi keskityttävä johonkin järkevämpään nyt. Hän myös pelkäsi mitä jos se olisi totta että hän ajautuisi väärille teille ja muuttuisi pahaksi. Hän alkoi salaa epäillä itseään, tunteitaan ja tekojaan. Sitten hän luki muutaman koraanin lauseen ja sitten hän itki, oliko hän todellakin nyt paha ja syntinen kun ei suostunut Omarin, väärän miehen vaimoksi. Sitten hän päätti laittaa kirjan lukittuun rasiaan, koska nyt hän sai tehdä niin.

Gratien meni discoon kuten lähes joka viikonloppu mutta se ei tuntunutkaan samalta. Vaikka hyvä musiikki soi ja ystäviä riitti, silti Gratien tunsi kuinka jotain puuttui eikä hän ollut yhtä iloinen kuin aikaisemmin. Hän haluaisi vain tanssia Rushdan kanssa, hän tunsi olevansa ihastunut ja kaipaavansa Rushdaa. Seuraavana päivänä Gratien sopi treffit Rushdan kanssa Versaillesin puutarhaan. Tällä kertaa Rushda voi paremmin ja suostui. Paikka tuntui sitä paitsi paljon sopivammalta kuin meluisa disco, jossa ei oikein voinut jutella. He juttelivat ja kiersivät yhdessä puutarhaa. Rushda kertoi koko elämäntarinansa Gratienille, joka tunsi syvää myötätuntoa. Gratien oli myös salaa iloinen siitä etteivät hänen omat vanhempansa olleet uskonnollisia, jolloin hänen koko elämänsä oli ollut paljon vapaampaa ja hän oli saanut viihottaa aina omia menojaan vailla huolen häivää.

Yhtäkkiä Rushda näytti pelosta lamaantuvalta ja katosi jonnekin. Gratien ei ehtinyt huomata miksi ja minne. Ohi käveli pitkä puolikalju mies kaakattavan amerikkalaisturistinaisen kanssa. Omar oli saapunut uudelleen Pariisiin, ei vain Rushdaa etsimään vaan nauttimaan kesästä hänen amerikkalaisrakkaansa kanssa. Heiltä oli viimeksi jäänyt väliin Versaillesiin tutustuminen ja siksi Omar oli halunnut palata Pariisiin.

Hän ei ollut voinut uskoa silmiään. Nyt oli kulunut vasta neljä kuukautta ja jo tuona aikana Omar oli löytänyt vierelleen nuoren amerikkalaisnaisen. Kaiken lisäksi kaikkien sääntöjen ja puheiden mukaan hänen olisi pitänyt juuri nyt olla Omarin vaimo, kuten oli suunniteltu. Rushda tunsi syvää helpotusta siitä ettei mikään ollut mennyt hänen perheensä suunnitelmien mukaan ja hän oli vapaa tekemään toisin. Hän myös hartaasti toivoi ettei Omar olisi huomannut häntä. Hän ei muistanut enää mitään muuta kuin pakenemisen, niinpä hän soitti taksin ja lähti takaisin au pair perheensä kotiin.

Gratien oli vihainen Rushdan katoamistempusta, mutta Rushda selitti syyn kaikelle myöhemmin. Silloin vasta Gratien ymmärsi miten vakava asia oli ja ettei asiasta sopinut edes vitsailla. Rushda myös kertoi ettei hän voinut enää palata kotiinsa ja että hänen olisi au pair vuoden aikana löydettävä myös uusi työ, tai hän olisi mennyttä ja joutuisi pakotetuksi Omarin vaimoksi vastoin tahtoaan! hän kertoi olevansa valmis mihin tahansa työhön, myös siivous sujuisi ja kävisi. Joskus hän itki ja kaipasi siskoaan ja veljeään, mutta hän tiesi liiankin hyvin että paluu olisi mahdotonta, tai perhe pakottaisi hänet naimisiin Omarin kanssa ja sitten hän olisi loppuelämänsä onneton. Hänen elämänsä oli kaikesta huolimatta yhä keskeneräistä ja täynnä haikeutta, mutta nyt hänellä oli sentään vapautensa ja oma päätösvaltansa.

Hän löysi kuin löysikin myös toisen työn au pair työnsä lisäksi ja hänelle luvattiin myös jatkoa uudelle työlle. Hänen työnsä oli kahvilassa ja hän sai laittaa leivoksia esille ja siivota. Hänen päivänsä täyttyivät kummastakin työstä ja juuri muulle ei jäänytkään aikaa. Gratien opiskeli vielä, mutta häntä ihastutti Rushdan reippaus ja itsenäisyys. Rushda jatkoi työntekoa ja pian hän huomasikin saaneensa vakituisen työpaikan. Hän pystyi vihdoin huokaisemaan helpotuksesta, sillä elämä alkoi sujua joten kuten paremmin ilman suurta pelkoa huomisesta.

Yhtenä päivänä kun muu perhe oli viikonlopun vietossa huvipuistossa niin Gratien istui sohvalle Rushdan viereen ja kaivoi esiin yllätyksen. Rushda ilahtui ja ajatteli saavansa kukkia, mutta Gratien kaivoikin esiin kaksi sormusta kysyen "mitä jos menisimme nyt kihloihin?" Rushda oli yllättänyt mutta myös ilahtunut pyynnöstä, suhde oli askel askeleelta kehittynyt pysyvämpään suuntaan. Tätä hän oli toivonut, mutta hän ei osannut odottaa mitään sen enempää. Hän oli alusta pitäen ajatellut Gratienia bilenuoreksi, joka ei haluaisi vakiintua kovin nuorena mutta toisin kävi.

Kului pari viikkoa ja Gratien huomasi ettei haluaisi päästää Rushdaa menemään, hän kosi ja he päättivät hääpäivän. Gratien tiesi että aikaa oli kulunut aivan liian vähän, vain kahdeksan kuukautta tutustumisesta, mutta hän ei haluaisi että Rushda joutuisi palaamaan perheensä luo ja pakkonaimisiin toisen miehen kanssa. Gratien ei kestäisi ajatusta. Hän halusi että Rushda jäisi Pariisiin ja että he vuokraisivat asunnon sivummalta Pariisista.

Silloin Rushda rohkeni vihdoin ja ilmoitti häistään omalle perheelleen. Perheen vastaanotto oli tympeä mutta vihdoinkin hyväksyvä, sillä he eivät voineet asialle mitään. Sitä paitsi Omar oli löytänyt jo uuden naisen itselleen amerikkalaisesta, Omar oli menossa naimisiin amerikkalaisen kanssa ja muuttamassa Amerikkaan. Rushda oli onnellinen myös siitä että hän oli uskaltanut tehdä omat elämänvalintansa ja saavuttanut vapauden, hän oli päässyt vaikeuksien kautta voittoon.
Jos haluat tarinalle jatkoa niin kommentoi.